Artikkelit: -FI

Tulli ja Lounais-Suomen poliisi ovat tutkineet marihuanan maahantuonti- ja levitysorganisaatiota.
Bahmutin alueen taistelut ovat kääntyneet yhä epäedullisemmiksi ukrainalaisjoukkojen kannalta.
Polaaripyörteen hajoaminen näkyy Suomessa tavallista kylmempinä lämpötiloina.
Antti Kaikkosen mukaan Venäjän hyökkäys korostaa riittävän puolustuskyvyn välttämättömyyttä kaikissa tilanteissa.
Taiteilija on muuttanut maailmankatsomustaan.
Entinen pääministeri osallistuu tällä viikolla EPP-ryhmän kokoukseen.
Ekonomistin mukaan yhteiskunnan pitäisi kannustaa yrittäjyyteen.
Testissä olleista kuljettajista joka kolmas veloitti asiakkaalta kiinteän hinnan tai normaalin taksan mukaisesti.
SDP:n kansanedustajat arvostelevat Keskisuomalaisessa puolueensa linjaa.
Venäjän valtaeliitti osoittaa Michael McFaulin mukaan jo rakoilun merkkejä.
Republikaanit suhtautuvat Majda Rugen mukaan yhä nihkeämmin myös Euroopan puolustukseen.
Richard Dannatt uskoo, että Ukrainalla on mahdollisuus saavuttaa ratkaiseva lopputulos tänä vuonna.
Pääministeri Kaja Kallaksen henkilökohtainen äänimäärä oli maan ennätys.
Etelä-Korea ei Venäjä-suhteen takia ole toimittanut aseita Ukrainalle.
Sota, koronapandemia, maastamuutto ja alkoholiin liittyvät sairaudet verottavat Venäjän asukaslukua.
Tutkijoiden mukaan sydänliiton kahdeksan periaatetta ovat osoittautuneet toimiviksi.
Jyväskylässä puhuneen kokoomusjohtajan mukaan ihmiset ymmärtävät, että viime kädessä valtiontalous tulee myös omaan talouteen.
Ruotsin toimintaa pidetään Oscar Janssonin mukaan Venäjän tavoitteiden kannalta haitallisena.
Ukrainan joukot hallitsevat edelleen keskeistä valtatietä kaupungissa.
Jevgeni Prigozhinin mukaan palkkasotureita aiotaan syyttää Venäjän tappioista.
Valtiollinen järjestö opettaa lapsille aseiden käyttöä ja marssimista.
Kokoomusedustajan mukaan pääministeripuolueen talouslinja on epäuskottava.
Poliisi on pidättänyt yhden henkilön palosta epäiltynä.
Suurin osa Nato-maista haluaisi, että Suomi ja Ruotsi hyväksytään puolustusliittoon heinäkuussa.
Uhri menetti huijauksessa merkittävän summan rahaa.
Lasse Lehtonen pelkää työn verotuksen ajavan ihmisiä ulkomaille.
Asiantuntijan mukaan kotitalouksien kannattaa olla varuillaan.
Ukrainan presidentti tahtoo maansa EU-jäseneksi mahdollisimman nopeasti.
Miten venäläisten pitäisi maksaa Marinkasta ja muista Ukrainan kaupungeista, kysyy Andriy Yermak.
Ekonomisti luonnehtii ylimpien ansiotulojen verotusta äärimmäisen kovaksi.
Kyselytutkimuksen mukaan ukrainalaiset eivät ole valmiita rauhaan hinnalla millä hyvänsä.
Tutkijan mukaan Suomen Nato-jäsenyys ei kaadu Unkariin.
Ulkopoliittisessa keskustelussa on kaksi tyylisuuntaa ja halu tukkia tutkijoiden suut.
Maan ylin johto tapaa tulevalla viikolla Pekingissä.
Elina Valtonen ihmettelee markkinatalouden pientä roolia SDP:n kotimaisen omistajuuden ohjelmassa.
Kontekstista irrotettua 19 sekunnin videoleikettä on katsottu miljoonia kertoja.
Pääministeri Kaja Kallaksen Reformipuolue on vaalien ennakkosuosikki.
Asiantuntijoiden mukaan vetyä voitaisiin jopa valmistaa lentoasemilla.
Venäjä kuluttaa vauhdilla niin sotilaita kuin varusteitakin.