Artikkelit: Tiede

Useiden rakennusten kerrotaan kärsineen vahinkoja.
Sodankylän observatorion talous on saatava tasapainoon ja johtamista parannettava, kertoo Oulun yliopisto.
Oulun yliopisto käynnisti selvityksen Sodankylän observatorion johtamisesta.
Rakennuksessa ei ole enää radioaktiivista materiaalia.
Ensimmäisen tutkimusryhmän potilailla on kaikilla paikallisesti uusiutunut pään ja kaulan alueen syöpä.
Tutkijan mukaan yhteiskunnan kannattaa tukea musiikkiharrastuksia.
Maan lähellä on kymmeniä tuhansia vaarallisia asteroideja.
Verkkodeittailun vaikutuksista on toistaiseksi vain vähän tutkittua tietoa.
Lisääntymisen on havaittu heijastuvan naisen terveyteen ja elinikään.
Tapasi puhua voi paljastaa poliittiset kantasi.
Kaikilla on kyky ja oikeus osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun, sanoo Heikki Pursiainen.
Kaikki arvostelu on "antitiedettä", kun totuus on vasemmistolainen, professori Jukka Savolainen varoittaa näkökulmassaan.
Helsingin yliopistossa on syntynyt monia kaupallistettavia keksintöjä.
Tutkimus kattoi lähes puoli miljoonaa ihmistä Suomessa ja Norjassa.
Elon Muskin mukaan Mars-lennot ovat pian arkipäivää.
Avaruustalous avaa uusia mahdollisuuksia yritysten liiketoiminnalle.
Ympäristöliike ei professorin mukaan tunnista markkinatalouden saavutuksia.
Kaikki lapset hyötyvät emotionaalisesti läsnä olevasta aikuisesta, tutkimus osoitti.
Puolison kanssa asuminen pienentää kuolleisuutta sekä naisilla että miehillä.
Havainto vahvistaa, että musta-aukkopareja on olemassa.
Tutkimushanke osoitti, että aivot pystyvät sittenkin käyttämään rasvaa energianlähteenä.
Asiantuntijoiden mukaan pienikin edistys diagnostiikassa tai hoidossa tuo valtavia inhimillisiä ja yhteiskunnallisia hyötyjä.
Tutkimuksen mukaan syvät motiivit ovat usein palkkioita painavampia, ja käsittelijällä on suuri merkitys.
Kanadalainen luotain pohjustaa pysyvää ihmisasutusta.
Tulevaisuudessa avaruusasemat saattavat muistuttaa risteilyalusta, ennustaa yritysjohtaja.
Liittymä voi auttaa henkilöitä, jotka eivät pysty puhumaan esimerkiksi halvausoireiden takia.
Uusi tutkimus yhdistää painajaiset muun muassa sydän- ja verisuonitauteihin.
Auringon UV-säteily voi erikoislääkäri Timo Hellstedtin mukaan altistaa ajan myötä useille eri silmäsairauksille.
Ydinkokeiden lopettaminen 1990-luvulla pakotti USA:n etsimään uusia tapoja ydinaseiden testaamiseen.
Jotkut perheet saattavat olla geneettisesti alttiimpia saamaan vain tyttö- tai poikalapsia.
Uralilaisten kielten alkukoti sijoittuukin uuden tutkimuksen mukaan Ural-vuoriston sijaan nykyisen Jakutian alueelle.
Maapallon alkuvaiheissa vuorokausi oli vain 19 tunnin pituinen.
Eteläamerikkalaisten sammakoiden sienitautien selvitys sai lähes 440 000 euroa veronmaksajien rahaa.
Opetusministerin mukaan tarvitsemme ennakkoluulotonta ajattelua enemmän kuin koskaan.
Puutarhamansikkaan pyritään palauttamaan risteytyksillä kestävyyttä ja kiinnostavia makuja.
Suomen Akatemia myönsi yli 750 000 euroa Euroopan kynsisalonkien tutkimiseen.
Yliopisto sai puoli miljoonaa euroa harhaanjohtavan verkkokaupan tutkimiseen.
Neuvostoliitto halusi varmistaa Jäniskosken voimalaitoksen saamisen Suomelta, arvioi asiaa tutkinut tietokirjailija Tuomo Kallioniemi.
Tutkijoiden mukaan niin sanottu Big Bang -teoria voi olla väärässä.