Helsingin yliopiston opiskelijoita mielenosoituksessa. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Kapitalismin viha on huippututkijan mukaan syvällä tiedepiireissä

Ympäristöliike ei professorin mukaan tunnista markkinatalouden saavutuksia.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Harvardin yliopiston psykologian professori ja menestystietokirjailija Steven Pinker vaalii rationaalista optimismia, joka tarkoittaa faktapohjaista ja toiveikasta suhtautumista tulevaisuuteen.

Hän kertoo saksalaiselle Welt-lehdelle, että rationaalisessa optimismissa maailmaa ei tarkastella ”ruusunpunaisten lasien” läpi, vaan siinä tunnustetaan historian valtavat edistysaskeleet. Niitä hänen mukaansa ovat eliniänodotteen kaksinkertaistumisen, demokratian leviäminen, suurten sotien ja äärimmäisen köyhyyden väheneminen.

Pinkerin mukaan esimerkiksi ilmastonmuutokseen liittyvässä keskustelussa on ajatusvinoumia, jotka aiheuttavat varsinkin nuorille ilmastoahdistusta. Ihmiset keskittyvät usein pahimpiin mahdollisiin seurauksiin eikä niiden lieventämiseen.

– Haitallisiin seurauksiin kuuluvat traagiset elämänvalinnat, kuten lasten hankkimisesta luopuminen siinä virheellisessä uskossa, että ilmastonmuutos johtaisi ihmiskunnan sukupuuttoon vielä heidän elinaikanaan, Pinker toteaa.

Hänen mukaansa energiaa myös tuhlataan pahantekijöiden demonisointiin sen sijaan, että keskitytään yhteisen ongelman ratkaisuun. Ajatus ratkaisemattomasta ongelmasta voi johtaa fatalismiin ja passiivisuuteen.

Länsimaissa ympäristön tila on jopa kohentunut.

– Varsinkin monet valtiolliset sääntelyt ja kannustimet yhdessä markkinatalouden kilpailun kanssa tehokkaammista ja ympäristöystävällisemmistä menetelmistä ovat johtaneet mitattavissa oleviin parannuksiin ympäristön tilassa, esimerkiksi ilman ja veden saastumisen vähenemisessä ja otsoniaukon sulkeutumisessa, hän sanoo.

Pinker arvosteleekin ympäristöliikkeen tapaa suhtautua kapitalismiin. Hänen mukaansa vihervasemmisto tunnusta sitä edistystä, jota on saavutettu säädellyn markkinatalouden keinoin.

– Kapitalismin viha on syvälle juurtunut älymystöön, akateemiseen kulttuuriin ja aktivismiin, hän sanoo Welt-lehdelle.

Tähän on hänen mukaansa monia syitä.

Yksi on se, että vasemmalla moni ei ymmärrä, miten tehokas hajautettu ja alhaalta ylöspäin toimiva järjestelmä on verrattuna siihen, että asiat määrättäisiin ylhäältä käsin. Toinen syy on kilpailu eri eliittien välillä, kun tutkijat ja kulttuurivaikuttajat kilpailevat vaikutusvallasta talous- ja teknologia-alojen huippujen kanssa.  Lisäksi tietyt poliittiset tai yhteiskunnalliset mielipiteet voivat Pinkerin mukaan toimia ryhmän jäsenyyden merkkeinä. Niistä tulee osa ihmisten identiteettiä.

Pinkerin mukaan sekä oikeisto että vasemmisto näkevät, että tähänastisilla ympäristösääntelyllä ei ole ollut mitään merkitystä.

– Oikeisto haaveilee libertaarisesta utopiasta – vauraasta, markkinatalouteen perustuvasta demokratiasta ilman tulonjakoa tai turvallisuus- ja ympäristösääntelyä, jota ei ole koskaan ollut eikä todennäköisesti tule koskaan olemaan. Vasemmisto puolestaan näkee tämän lopputuloksen dystooppisena painajaisena ja torjuu siksi kaiken sääntelyn purkamisen tai kapitalismin itsessään, Pinker sanoo.

Hänen mukaansa molempien ääripäiden pitäisi tunnustaa, että säännelty kapitalistinen demokratia on kaikkien aikojen menestynein yhteiskuntajärjestelmä.

– Emmekä voi luopua sen enempää kapitalismista kuin sääntelystäkään.

 

Poimintoja videosisällöistämme

 

 

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)