Lapin sodan jälkeisiin vaiettuihin asioihin kuuluu se, että puna-armeija miehitti Inariin kuuluvan Ivalon kylän Paatsjoen alueita syyskuuhun 1945. Lapin sota oli päättynyt jo viisi kuukautta aiemmin, mutta Neuvostoliitto rikkoi edelleen vakavasti rauhanehtoja. Rajajääkärirykmentti 2:n ilmoituksen mukaan viimeiset puna-armeijan sotilaat poistuivat Inarista vasta 25.9.1945.
Tietokirjailija Tuomo Kallioniemi on tutkinut Inarin miehitystä elokuussa ilmestyvää kirjaansa Petsamo 1944 – sota arktisella alueella (Readme.fi) varten.
– Ivalon alueiden miehittäjät kuuluivat Neuvostoliiton Karjalan rintaman 14. armeijaan. Suomen puolella oli 376. ja 83. jalkaväkidivisioonan miehiä hieman yli 11 000 sotilaan verran, ja jalkaväen tukena tykistörykmentti, jolla oli käytössään suuret määrät erikaliiperisia kenttätykkejä ja kranaatinheittimiä, Kallioniemi kertoo Verkkouutisille.
Kallioniemi on käyttänyt tietolähteinä saksalaisten sotapäiväkirjojen lisäksi mm. puna-armeijan sotapäiväkirjoja, raportteja ja tilannekarttoja, joita hän sai hankittua venäläisistä arkistolähteistä vuosia ennen itärajan sulkeutumista. Venäläisdokumenttien sotilasasiantuntijana ja kääntäjänä Kallioniemeä on avustanut prikaatinkenraali (evp.) Lauri Kiianlinna.
Miehitysjoukot tulivat Petsamosta
Ivalon alueita miehittäneet joukot tulivat Kallioniemen mukaan alun perin alueelle Neuvostoliiton Petsamo–Kirkkoniemi-hyökkäysoperaatiosta, joka alkoi 7.10.1944.
– Hyökkäyksen aikana neuvostojoukot ajoivat saksalaiset pois Petsamosta. Puna-armeijan päähyökkäys eteni Norjan puolelle ja pysähtyi Näätämöön. Toinen hyökkäysreitti suuntautui Kolosjoelta Jäämerentietä etelään, Kallioniemi kertoo.
Tämän eteläisen hyökkäyssuunnan joukot etenivät lokakuun lopussa 1944 saksalaisten viivyttäessä Nautsiin, ja sieltä he marssivat Suomen rajan yli Ivalon alueelle, mikä oli vastoin Suomen ja Neuvostoliiton välistä välirauhansopimusta.
Neuvostoliiton 14. armeijan tiedustelujoukkue eteni Ivalon risteykseen asti, missä he tapasivat Suomen puolustusvoimien sotilaita 5.11.1944.
– Sen jälkeen puna-armeijan sotilaat vetäytyivät vajaan 30 kilometrin päähän Ivalon risteyksestä sijaitsevaan Mustolaan, jonne he rakensivat vahvat puolustuslinjat, Kallioniemi sanoo.
Neuvostoliitto halusi Jäniskosken voimalan
Rauhanneuvotteluissa Kolosjoen nikkelikaivokselle sähköä syöttävä Jäniskosken voimalaitos oli jäänyt Suomen puolelle, koska alue ei kuulunut alkuperäiseen Petsamon luovutusalueeseen. Neuvostoliiton johdossa huomattiin tämä ongelma vasta sen jälkeen, kun 14. armeija oli vallannut saksalaisten tuhoaman Kolosjoen nikkelikaivoksen alueen ja havaittiin, että kaivosta ei saada jälleenrakennuksen jälkeen toimimaan ilman Jäniskosken voimalaitoksen tuottamaa sähköä.
– Olen pohtinut, minkä takia Neuvostoliiton neuvottelijat eivät vaatineet Jäniskosken voimala-aluetta jo syyskuun 1944 rauhanneuvotteluissa, koska vaatimus olisi todennäköisesti mennyt läpi helposti. Todennäköisesti Kolosjoen nikkelituotannon sähköenergian tarve ei yksinkertaisesti tullut siinä vaiheessa neuvosto-osapuolen neuvottelijoiden mieleen, arvioi Kallioniemi.
Neuvostoliitto halusi hänen mukaansa Ivalon alueiden miehityksellä varmistaa, että jälleenrakennetun Jäniskosken voimalaitoksen sähkö saadaan jatkossakin Kolosjoella korjattavan nikkelikaivoksen käyttöön vuokraamalla tai ottamalla alueen muuten haltuun.
– Oletan, että puna-armeijan joukot pysyivät Ivalossa varmistaakseen, että voimalaitos siirtyy Neuvostoliiton hallintaan neuvotteluilla, tavalla tai toisella. Koska Neuvostoliitolla oli tarkoituksena jatkaa nikkelin tuotantoa sodan jälkeen, painostettiin Suomen hallitusta miehittämällä alueita ja samaan aikaan käynnistämällä neuvottelut alueen luovutuksesta suomalaisten kanssa, Kallioniemi toteaa.
Huono kauppa Suomelle
Neuvostoliitto sai haluamansa: ennen Pariisin rauhansopimuksen voimaantuloa vuonna 1947 tehtiin sopimus, jolla Suomi myi Jäniskosken-Niskakosken alueen Neuvostoliitolle.
– Suomelle se oli huono kauppa, mutta me olimme huonoissa neuvotteluasemissa, Kallioniemi sanoo.
Voimalaitos ei ollut toimintakuntoinen, sillä saksalaiset olivat tuhonneet räjäyttämällä voimalaitoksen rakenteet ja padon melko perusteellisesti. Koski oli kuitenkin edelleen olemassa.
Neuvostoliitto tilasi voimalaitoksen jälleenrakennuksen suomalaisilta, joilla oli kokemusta vastaavantyyppisistä rakennushankkeista.
Miehitys oli Neuvostoliiton painostuskeino
Miehityksen aikana Neuvostoliitto oli julistanut alueen sotatoimialueeksi, jonne suomalaisilla siviileillä tai sotilailla ei ollut pääsyä ilman asianmukaista kirjallista lupaa. Siviilien ja Ivalon alueita miehittäneiden puna-armeijan sotilaiden välisestä kanssakäymisestä ei ole tietoa, mutta luultavasti sellainen oli hyvin vähäistä.
Sotilaallinen painostaminen kuului Neuvostoliiton keinovalikoimaan jo ennen Inarin–Ivalon tapahtumia. Itänaapuri pyrki varmistamaan saksalaisten karkotusta miehittämällä rauhansopimuksen vastaisesti syyskuusta marraskuuhun 1944 osia Suomussalmesta, Kuusamosta ja Sallasta.