Artikkelit: Sää

Matkustajat oksentelivat ja tavarat lentelivät myrskyyn joutuneessa aluksessa.
Sää on syytä huomioida viikonlopun suunnitelmissa.
Ilmatieteen laitoksen mukaan talvi lähestyy.
Osa loppuviikon sateista tulee räntänä tai lumena.
Paikoitellen vettä on tullut yli 40 millimetriä.
Helsingin Kaisaniemessä syyskuu oli aseman 180-vuotisen havaintohistorian lämpimin.
Syyskuun tavallista lämpimämmät kelit näyttävät päättyvän.
Lappiin voi tulla ensi viikolla lunta jo laajemminkin.
Lämpötilat putoavat jopa kymmenellä asteella syyskuun korkeimmista lukemista.
Kuukausi vaihtuu epävakaassa säässä.
Suomessa havaittiin tänä kesänä noin 73000 salamaa.
Salamanisku aiheutti häiriön metroliikenteeseen.
Sunnuntaina sateiden mukana voidaan nähdä jopa ukkosta.
Viikonloppuna sadetta tulee paikoin runsaasti.
Meteorologi kertoo, mitkä tekijät ruokkivat erikoista sääilmiötä.
Maa muuttui valkoiseksi Keski- ja Pohjois-Lapissa yön aikana.
Voimakas matalapaine kulkee keskiviikkona Suomen yli ja voimistaa tuulta lähes koko maassa.
Maanantaiyönä on luvassa hallaa lähes koko maahan.
Etelä-Suomessa voi esiintyä jopa ukkosta.
Saderintaman alueella voi sataa enimmillään yli puolet syyskuun keskimääräisestä sademäärästä.
Perjantaiaamuna mitattiin syyskauden kylmin lämpötila tähän mennessä.
Säätila vaihtelee aurinkoisesta sateiseen.
Etenkin Lappiin on odotettavissa lähiöinä yöpakkasia, hallaa voi olla etelämpänäkin.
Sää kääntyy puolivälissä viikkoa selvästi syksyisempään suuntaan.
Hienot värit voivat näkyä erityisesti maan länsi- ja pohjoisosissa.
Viikonloppuna lämpötilat voivat lähennellä hellerajaa.
Tulevana viikonloppuna voidaan yltää lähelle hellelukemia.
Lämpimintä on näillä näkymin maan länsiosassa.
Syksystä on tulossa tavallista lämpimämpi ja sateisempi.
Kuukausiennusteen mukaan alkusyksystä on tulossa vähäsateinen.
Suomen yllä pian vahvistuva korkeapaine tuo mukanaan aurinkoisempaa säätä.
Syyskuun alkupäivinä on odotettavissa edelleen epävakaista ja vaihtelevaa säätä.
Pahimmillaan vettä tuli 19 millimetriä kymmenessä minuutissa.
Syyskuun alku jatkuu sateisena, mutta sateiden mukana saapunut lämpö saattaa mahdollistaa yksittäisen hellepäivänkin.
Rankkasateet iskevät eteläiseen Suomeen iltapäivästä.
Tulevana yönä kuu näyttäytyy tavallista suurempana ja kirkkaampana.
Sateiden yhteydessä voi ilmetä ukkoskuuroja ja rakeita.