Syksyn värejä lehtipuissa Espoossa. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Syksy saapuu nyt rytinällä – sateissa selvä muutos

Säätila vaihtelee aurinkoisesta sateiseen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kesä on nyt ohi ja syksy saapuu säiden puolesta nyt rytinällä. Erityisesti sateissa tullaan näkemään suuria muutoksia. Säätilojen vaihtelevuus myös lisääntyy Foreca kertoo sivuillaan.

Uuden kuukausiennusteen mukaan syyskuun loppupuolella nähdään tavallista enemmän sateita. Terminen syksy on tulossa ainakin pohjoiseen Suomeen ja Lapissa lumisateetkin ovat mahdollisia. Terminen syksy alkaa, kun vuorokauden keskilämpötila tippuu pysyvämmin 10 asteen alapuolella.

Kahden seuraavan viikon ajan Suomessa on tavallista sateisempaa.

Matalapaineen alue painottuu 18. syyskuuta alkavalla viikolla Länsi- ja Pohjois-Eurooppaan ja kuun lopulla entistä enemmän pohjoiseen Eurooppaan. Jo tällä viikolla Lapissa voi esiintyä jopa viiden pakkasasteen öitä.

– Suomeen on tulossa lännestä sateita kahtena annoksena. Jokunen sadekuuro tulee jo perjantaina lännessä, mutta laajemmin sadetta tulee lauantain vastaisesta yöstä alkaen etelästä Pohjois-Pohjanmaalle yltävällä alueella, Lapissakin tulee sadekuuroja. Sade pyyhältää Suomen yli itään. Sunnuntaina on tulossa lisää sateita ja tuulista säätä, Forecan meteorologi Anna Latvala kertoo.

– Sademäärät ovat sunnuntaina Lapin eteläpuolella pääasiassa 5–15 millimetriä, paikoitellen 15–30 millimetriä. Matalapaineen jälkipuolella luoteistuuli on tämän hetken ennusteen mukaan puuskissa kovaa monin paikoin maan etelä- ja keskiosassa. Merialueilla tuuli on kovaa ja on mahdollisuus, että tuuli voimistuu jopa myrskyksi asti.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)