Kuluvalla viikolla sää on Suomessa poukkoilevaa. Viikon aikana säässä on luvassa esimerkiksi myrskytuulia, yli 20 senttimetrin hangen tuonut lumipyry, ukkoset, kaatosade, yli 20 asteen lämpötilat ja yöpakkaset. Nämä kaikki sääilmiöt ajoittuvan vain muutaman päivän sisälle toisistaan.
Forecan meteorologin Anna Latvalan mukaan edellä kuvatut sääilmiöt voivat kuulostaa omituiselta yhdistelmältä.
– Sään kannalta ei voi tarpeeksi korostaa sitä, että Suomi on pitkä maa leudon meri-ilmaston ja ankaran mannerilmaston välissä. Eri puolilla maata sääolot voivat samaan aikaan olla hyvin erilaiset, varsinkin tähän aikaan vuodesta, Latvala kertoo blogissa.
Latvala huomauttaa, että syyskuun loppupuolella syksy on jo vääjäämättä vallannut arktisen alueen. Auringonsäteilyn määrä vähenee päivä päivältä, ja talvi tekee tuloaan.
– Suomen eteläinen osa kuitenkin keikkuu vielä kesän rajamailla. Etelä- ja Keski-Euroopassa päivälämpötilat vastaavat suomalaista kesäsäätä, ja ajoittain lämmintä ilmaa leviää Suomenkin puolelle.
Lämpötilaerot ruokkivat Latvalan mukaan matalapainekehitystä. Mitä enemmän lämpötila muuttuu lyhyellä matkalla vaakasuunnassa, sitä enemmän energiaa matalapaineelle on tarjolla. Syksyllä lämpötilaerot alkavat kasvaa, ja myrskykausi käynnistyykin silloin Suomessa ja jatkuu läpi talven.
Matalapaineen reuna levisi Suomeen tiistaina, jolloin sää muuttui myrskyiseksi. Matalan osakeskuksista kaksi kulki maan yli itään, ja paikallisia ukkosia oli tiistaina ja keskiviikkona maan eteläosasta jopa Etelä-Lappiin asti. Vettä tuli varsinkin pohjoisessa runsaasti. Keski- ja Pohjois-Lappiin virtasi kylmää ilmaa voimakkaan tuulen kera, sade muuttui lumeksi ja alueella suorastaan pyrytti.
– Ensilumesta ei tällä kertaa jäänyt mitään epäselvyyttä: esimerkiksi Kittilän Kenttärovalla oli keskiviikkona aamuyhdeksältä 23 senttimetrin lumikerros, Latvala kertoo.
Sama iso matalapainesysteemi työntää Latvalan mukaan nyt etelämpää hyvin lämmintä ilmaa kohti Suomea, jolloin perjantaina lämpötila nousee 20 asteen tuntumaan Oulun korkeudella asti ja Lapissakin paikoin 15 asteen vaiheille. Keskellä kesää vastaava ilmamassa nostaisi lämpötilan 25–30 asteeseen.
Tämän lisäksi myös merivesi on vuodenaikaan nähden tavallista lämpimämpää.
– Tämän viikon säässä siis yhdistyivät suuret lämpötilaerot Suomen alueella sekä Euroopan laaja matalapaine ja siihen liittyvät voimakkaat tuulet, ja lämmin meri saattoi vielä tuoda oman lisämausteensa sääsoppaan, Latvala kertoo.
Lue blogista, millainen tilanne on Suomen tämän viikon sään takana! – Forecan sääuutiset ja blogi https://t.co/qbog2cItFj #forecasuomi #sää
— Foreca Suomi (@forecasuomi) September 21, 2023