Varoitus voimakkaista ukkosista – täällä riski on suurin

Rankkasateet iskevät eteläiseen Suomeen iltapäivästä.
Kävelijöitä sateisella säällä Mannerheimintiellä Helsingissä 30. elokuuta 2023. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO
Kävelijöitä sateisella säällä Mannerheimintiellä Helsingissä 30. elokuuta 2023. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Ilmatieteen laitos tiedottaa voimakkaiden ukkosten ja rankkasateiden riskin olevan koholla eteläisessä Suomessa iltapäivästä alkaen. Laitos kertoo viestipalvelu X:ssä, että riski on koholla erityisesti Kymenlaaksossa ja Etelä-karjalassa.

Laitoksen ylläpitämällä varoituskartalla rajun ukonilman varoitus on voimassa myös ja Uudellamaalla. Itä-Uudellamaalla riski on läntisiä osia suurempi.

Laitoksen eilen julkaiseman ennustekartan mukaan ukkoset olisivat voimakkaimmillaan keskiviikon ja torstain välisenä yönä.

– On todennäköistä, että ukkoskuuroja leviää keskiviikkoillan ja torstain vastaisen yön aikana paikoin myös Suomeen, etenkin maan etelä- ja itäosaan. Sade- ja ukkoskuurojen yhteyteen voi liittyä rankkoja sateita, rakeita ja voimakkaita puuskia. Sadekertymät ovat laajalti 5–15 millimetriä, ukkoskuurojen kohdalla paikallisesti enemmänkin, ennustaa myös Forecan meteorologiharjoittelija Sara Salonen.

Ilmatieteen laitos kehottaa seuraamaan päivittyviä säävaroituksia, jotka löytyvät täältä.

Lämpöaallossa paahtuva Pariisi rakentaa valtavaa kaukokylmäverkkoa, joka nojaa Seine-joen veteen.
Loppuviikolla lämmin ilmamassa väistyy Suomen yltä.
Tukalat olot Budapestin lentokentällä voivat jopa vaarantaa lentoturvallisuutta, sanovat työntekijät.
Mainos