Maan etelä- ja keskiosaan on tulossa tiistai-illan, keskiviikon vastaisen yön ja keskiviikon aikana runsaita sateita.
Merellä Suomenlahden itäosassa tuuli voimistuu näillä näkymin myrskylukemiin. Maa-alueilla ja sisämaassa myrskypuuskia voi olla keskiviikkoaamuna etenkin etelärannikon tuntumassa ja myöhemmin keskiviikkona Kymenlaaksossa ja Saimaalla.
– Syysmyrsky liikkuu Suomen eteläpuolitse itään lähivuorokauden kuluessa. Myrskymatalapaine saapuu tiistaina Etelä-Ruotsiin ja liikkuu nopeasti Pohjois-Itämeren ja Suomenlahden yli itään keskiviikon vastaisen yön ja keskiviikkoaamun kuluessa, kertoo Forecan uutisessa päämeteorologi Kristian Roine.
Yöllä runsaita vesisateita tulee lähes kaikkialla Etelä- ja Keski-Suomessa Pohjanmaata lukuun ottamatta. Keskiviikkona vettä sataa vielä Itä-Suomessa, lännessä sää poutaantuu nopeasti.
– Sademäärät ovat runsaita, vettä kertyy maan etelä- ja itäosassa kaikkiaan 25–50 millimetriä. Runsaimmat sateet osuvat näillä näkymin Etelä-Savoon. Sademäärät vastaavat jopa noin puolta tavanomaisesta koko lokakuun sadekertymästä, Roine sanoo.
– Tuulisinta on keskiviikkoaamuna Suomenlahden itäosassa, missä 10 minuutin keskituuli voimistuu tämän hetken ennusteen mukaan myrskylukemiin. Maa-alueilla Etelä-Suomessa idänpuoleinen tuuli voimistuu jo tiistai-illan kuluessa paikoin navakaksi. Keskiviikkoaamuksi tuuli kääntyy puhaltamaan luoteesta ja on erittäin puuskaista. Puuskat saattavat voimistua myrskylukemiin etelärannikon tuntumassa sekä myöhemmin aamupäivällä Kymenlaaksossa sekä Saimaalla.
Torstaiyön ja torstain kuluessa Suomeen virtaa pohjoisesta kylmempää ilmaa.
– Maan pohjoisosassa liikkuu hieman sadekuuroja kohti kaakkoa. Torstain vastaisena yönä nämä sateet voivat tulla monin paikoin lumena pohjoisessa, Roine ennustaa.
Torstaina päivällä uusi, voimakas matalapaine liikkuu Suomen eteläpuolitse itään. Perjantaiaamuksi sää selkenee lähes koko maassa.
– Aamun lämpötilat ovat maan keski- ja pohjoisosassa pakkasella, Lapissa pakkasta on paikoin yli 5 astetta. Etelässäkin lämpötila on nollan vaiheilla ja hallaa on yleisesti.
Perjantaina päivällä sää on aurinkoista ja enimmäkseen poutaista. Kylmä luoteistuuli tekee kuitenkin säästä koleaa. Päivälämpötila on laajalti 5–10 astetta, Lapissa 0–6 astetta.
Lauantaina poutainen ja enimmäkseen aurinkoinen sää jatkuu. Lounais-Suomeen yltää hieman pilviä lännestä. Sunnuntaina seuraava matalapaine lähestyy Suomea lännestä.
– Ensi viikon puolivälissä Suomeen saapuu tämän hetken ennusteen mukaan jälleen uusi voimakas matalapaine. Tuleeko siitä uusi syysmyrsky, jää vielä nähtäväksi, Roine toteaa.