Artikkelit: Sää

Öisin taivaalla voi nähdä tähdenlentoja.
Tuoreen ennusteen mukaan elokuu jatkuu kesäisessä säässä.
Osa teistä on suljettu tulvimisen takia.
Myrsky aiheutti runsaasti pelastustehtäviä etenkin maan länsiosissa.
Verkkoyhtiöt ovat myrskyn vuoksi hälytysvalmiudessa.
Maanantaina mitattiin kuluvan kesän uusi lämpöennätys.
Viimeisimmän ennusteen mukaan myrsky on siirtymässä varhaiseen tiistaiaamuun.
Rakeiden iskiessä kannattaa pyrkiä pysäyttämään tien sivuun.
Paikallisesti myrsky voi tuoda mukanaan rajua salamointia, rakeita ja jopa pystyvirtauksia ja trombeja.
Varoituksia on nyt tiistain osalta voimassa koko maassa.
Lahjanpäivänä nähtiin rajuilma myös kesällä 2010.
Lämpötilat pysyvät elokuussa pääosin keskiarvoa korkeampina.
Salamointia, raekuuroja ja rankkaa sadetta voi esiintyä sunnuntai-iltapäivästä alkaen maan etelä- ja keskiosassa.
Meteorologi ei muista vastaavaa koko uransa ajalta.
Kuukauden sademäärä oli jopa kaksinkertainen tavanomaiseen verrattuna.
Tälle viikolle on luvassa runsaita sateita koko maassa.
Päivälämpötilat voivat laskea alle 20 asteen myös etelässä.
Trombin lähelle ei missään nimessä kannata mennä.
Paikoitellen vettä voi tulla viikonlopun aikana enemmän kuin koko heinäkuussa keskimäärin.
Edellinen lämpöennätys oli heinäkuulta 2019.
Pohjois-Karjalassa kuukauden sademäärät ovat olleet monin paikoin harvinaisen suuria.
Paikalliset rankkasateet ovat loppuviikolla mahdollisia.
Kuukausi vaihtuu tavanomaista viileämpänä.
Ennustettu matalapaine voi nykäistä etelästä lämpimämpää ilmaa Suomen ylle.
Ensi viikonloppuna voi olla luvassa lämpimämpää ilmaa.
Tavallinenkin heinäkuu on tyypillisesti vuoden sateisin kuukausi.
Forecan mukaan Suomen ylle on jämähtänyt matalapaine.
Alkanutta viikkoa värittävät räväkät sade- ja ukkoskuurot.
Sää viilenee alkuviikosta, mutta myös aurinkoa on luvassa.
Roomassa asfaltti sulaa autojen alta ja poliisit yrittävät estää ihmisiä uimasta Trevin suihkulähteessä.
Sadekuuroja tulee päivittäin eri puolilla maata.
Välimeren seutua taas kurittaa armoton paahde.
Keskiviikkona voi olla vielä hellettä Etelä-Suomessa, mutta torstaina epävakaa sää tekee paluun.
Viikonloppua vietetään 15–20 asteen lukemissa
Kuun puolivälin jälkeen aurinkoa odottavien kannattaa varautua pettymään.
Paikallisia tulvia voi tulla, mikäli sadealue osuu kaupunkialueelle.
Helleraja voi ylittyä jälleen ensi viikolla.