Artikkelit: Nato

Mark Rutten mukaan kaikki haluavat rauhaa Ukrainaan ennemmin tai myöhemmin.
Yhdysvallat keskittyy yhä enemmän torjumaan Kiinan uhkaa.
Europarlamentaarikon mukaan oma puolustus on vihdoin otettava tosissaan.
Tanskan sotilastiedustelun arvion mukaan Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyydet ovat heikentäneet Moskovan strategista asemaa Itämeren alueella.
Tarkoituksena on varmistaa liittouman ilmatilan turvallisuus.
Duuman puolustusvaliokunnan varapuheenjohtajan mukaan Venäjän öljyä kuljettavia tankkereita tulisi kohdella kuin Venäjän aluetta.
Ministeriön kansliapäällikkö nostaa esiin useiden Nato-maiden haasteen.
Liittolaisuutta pitää asiantuntijan mukaan vaalia pragmaattisesti.
EU:n puolustusta koskevan epävirallisen kokouksen agenda on käytännössä laajentumassa entisestään.
Antti Häkkänen isännöi Pohjoismaiden puolustusministerien kokouksen Helsingissä torstaina.
Kokousta isännöi puolustusministeri Antti Häkkänen.
Sotilaiden sinnikkyyttä ihaillaan sosiaalisessa mediassa.
Apulaispääsihteeri vahvisti, että Venäjän on ollut tarkoitus järjestää puolustusteollisuuden johtajien murhia.
Mallia voitaisiin asiantuntijoiden mukaan ottaa USA:n roolista Korean niemimaalla.
Belgialainen upseeri sanoo, että valvontatehtävän avulla mahdollinen sabotaasi pystytään havaitsemaan.
Venäjän asevoimiin yhdistettyjen alusten liikehdintä Britannian vesillä on lisääntynyt.
Turvatakuiksi tarvittaisiin noin 40000 sotilasta Euroopasta, arvioi asiantuntija.
Valtioneuvoston kanslian katsaus pyrkii lisäämään tietoisuutta informaatiovaikuttamisesta.
Kristen Michalin mukaan jäsenmaiden pitää nostaa puolustusmenoja tuntuvasti.
Kansanedustajan mukaan uusi uhkaskenaario nousee yli muiden.
Timo Heinosen mukaan lännen tulee luoda selkeä polku Ukrainan Nato-jäsenyydelle.
Pääministeri Viktor Orbánia tukevat mediat ovat kyseenalaistaneet Venäjän roolin Itämeren tapahtumissa.
Saksalaisen asiantuntijan mukaan Baltian maat ja pohjoinen Puola saattavat joutua Moskovan operaatioiden kohteeksi lähivuosina.
Moskovan ulkopoliittinen tavoite on yhä Naton murtaminen. Tutkijan mukaan sitä saatetaan yrittää muutaman vuoden päästä.
Naton sotilaskomitean puheenjohtaja Rob Bauerin mukaan Kreml ei osoita mitään merkkejä tilanteen liennyttämisestä.
Ben Hodgesin mukaan on selvää, että liittouman alueelle hyökkääminen aktivoisi viidennen artiklan.
Andrzej Duda kannattaa Nato-kutsun lähettämistä Ukrainalle välittömästi.
Puolustusministeriön mukaan miinakiellosta luopumisesta halutaan saada alueellinen päätös.
Kremlin varjolaivaston luomaa uhkaa voidaan Pia Kauman mukaan käsitellä Etyjissä, jonka puheenjohtajana Suomi toimii tänä vuonna.
Yhdysvaltalainen Palantir kertoi roolistaan JEF-ryhmän Nordic Warden -hankkeessa poikkeuksellisesti itse.
Entinen pääministeri arvostelee Helsingissä pidettyä Nato-huippukokousta.
Pelkkä tulitauko ei tuo rauhaa Ukrainalle, sanoo Viron ulkoministeri.
Valtionpäämiesten mukaan infrastruktuurin valvontaa lisätään.
Itämeren uudesta valvontaoperaatiosta päätettiin Helsingissä.
Helsingin huippukokouksessa päätettiin asiantuntijaryhmästä merioikeudellisten kysymysten ratkaisemiseksi.
Itämeren maiden johtajat painottavat Helsingissä varjolaivaston toimiin puuttumisen tärkeyttä, mutta myös vaikeutta.
Useiden maiden kerrotaan vaativan pakotteiden kiristämistä.
Naton pääsihteeri sanoo olevansa syvästi huolissaan Euroopan turvallisuustilanteesta.
Venäjää syytetään yhä intensiivisemmästä hybridihyökkäysten kampanjasta.