USA on presidentin mukaan sitoutunut Naton viidenteen artiklaan

Donald Trumpin mukaan puolustusmenojen noston myötä Natosta tulee vahva.
Naton pääsihteeri Mark Rutte ja Yhdysvaltain presidentti Donald Trump. AFP / LEHTIKUVA / BRENDAN SMIALOWSKI
Naton pääsihteeri Mark Rutte ja Yhdysvaltain presidentti Donald Trump. AFP / LEHTIKUVA / BRENDAN SMIALOWSKI

Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin mukaan Yhdysvallat on valmis turvaamaan liittolaisiaan, mikäli Naton viidenteen artiklaan joudutaan turvautumaan.

Naton pääsihteeri Mark Rutten kanssa pitämässä tiedotustilaisuudessa Trump sanoi, että Naton huippukokouksessa tullaan keskustelemaan puolustusmenojen nostamisesta viiteen prosenttiin.

– Sen myötä Natosta tulee todella vahva.

Rutte sanoi, että ilman Trumpin toimintaa puolustusmenojen nosto ei olisi onnistunut. Naton pääsihteerin mukaan tarkoituksena on nostaa Euroopan maiden puolustusmenoja Yhdysvaltojen tasolle.

Tilaisuudessa Trump myös sanoi, että Yhdysvaltojen iskut Iranin ydinlaitoksia vastaan viivästyttivät maan ydinaseohjelmaa vuosikymmenillä.

Trumpin mukaan Yhdysvallat on valmis iskemään uudelleen, mikäli Iran jatkaa ydinohjelmansa kehittämistä.

Uudet P-8A Poseidon -koneet nostavat maan merivalvonnan ja sukellusveneentorjunnan uudelle tasolle.
Ukrainan presidentin mukaan Venäjällä on kovat vaatimukset Yhdysvaltain tekemään rauhanehdotelmaan.
David Petraeusin mukaan Ukrainan sota osoittaa, että länsimaiden pitäisi muuttaa nopeasti niin joukkojensa rakennetta, koulutusta kuin asehankintojakin.
Mainos