Artikkelit: Israel

Libanonilainen terrorijärjestö Hizbollah iski räjähdedroonilla Pohjois-Israeliin.
Israelin hallituksesta arvioidaan maaoperaation jatkuvan koko loppuvuoden ajan.
Hizbollah kertoo olevansa valmis täysimittaiseen sotaan Israelia vastaan.
Maavoimat haluaa parantaa miehistönkuljetuksen ajoneuvojen omasuojaa.
Tilanne maiden rajalla on jännittynyt. Israelin joukot ovat vain muutaman sadan metrin päässä egyptiläisistä sotilaista.
Toiveena on, että keskustelut sodan jälkeisestä ajasta tasottaisivat tietä tulitaukoon ja rauhaan.
Israelin tavoitteena on Rafahissa olevien Hamas-terroristien tuhoaminen sekä Egyptin rajan sulkeminen.
Maan asevoimat aikoo taistella Hamasia vastaan pienemmän mittakaavan operaatioilla.
Vangit löydettiin Hamasin tunneleista.
Amerikkalaiskenraalin mukaan väestön katkeroituminen voi johtaa Hamasin vahvistumiseen.
Maan puolustusministerin mukaan Gazan pitkittynyt miehityshallinto olisi strateginen virhe.
Yksipuoliseksi kutsutun uutisoinnin sanotaan vääristävän mielikuvaa konfliktista.
Egypti harkitsee maiden välisten diplomaattisten suhteiden alentamista.
Evp-upseerin mukaan Hamasista tuskin saadaan ratkaisevaa voittoa taistelukentällä.
Sotilasasiantuntijoiden mukaan Hamasin nousu Gazan pohjoisosissa on seurausta Israelin epäonnistumisesta muodostaa vaihtoehtoista hallintoa alueelle.
Terhi Koulumies kertoo saavansa kansanedustajana valtavasti Hamasia puolustavia viestejä.
Ulkoministerin mukaan Israelin ei pidä käynnistää laajaa maaoperaatiota Rafahissa.
Terroristijärjestö tullaan Richard Kempin mukaan hävittämään Gazasta.
Suurlähettiläs kiinnittää huomiota mielenosoittajien iskulauseisiin.
Israelin ja Iranin laukaustenvaihto ei aiheuttanut käännöstä Lähi-idän voimasuhteissa.
Humanitaarisen avun lähettämistä Gazaan pyritään helpottamaan uudella laiturilla.
Hagit Ben-Yaakovin mukaan Israel ei estä välttämättömän humanitäärisen avun pääsyä Gazan kaistaleelle.
Presidentit keskustelivat Lähi-idän ja Ukrainan tilanteista.
Iranin hyökkäyksen laajuus tuli Valkoiselle talolle yllätyksenä.
Iran on julkisuudessa vähätellyt Israelin perjantaista iskua.
Tutkijan mukaan geopoliittiset tulipalot ovat Venäjän intressissä.
Israelin iskun kohteena oli lentotukikohta ja mahdollisesti myös ydintutkimuslaitos.
Räjähdysten kerrotaan johtuneen ilmapuolustuksesta.
Räjähdyksiä on kuultu Iranin keskiosassa.
Ilmavoimien hävittäjät osallistuivat Iranin ampumien ohjusten ja lennokkien tuhoamiseen.
Jarno Limnellin mukaan Lähi-idän jännittyneessä tilanteessa ovat mukana maailman kyvykkyimmät kybertoimijat.
Vastatoimet jäävät todennäköisesti rajallisiksi eivätkä kohdistu Iranin rajojen sisälle.
Ruotsissa asuvan Iraj Mestaghin mukaan Teheranilla oli vain huonoja vaihtoehtoja.
Iran arvioi hyökkäyksensä onnistumisprosentin todennäköisesti toteutunutta korkeammaksi, arvioi ISW.
Brent-raakaöljyllä käytiin maanantaina kauppaa noin 90 dollarin barrelihintaan.
Kansanedustajan mukaan useat tekijät puoltavat nyt rauhanomaista ratkaisua.
Kestävä ratkaisu Lähi-idässä vaatii kansanedustajan mukaan Iranin islamistisen hallinnon vaihdosta.
Sadoilla ohjuksilla ja lennokeilla ei ollutkaan toivottua vaikutusta.
Pääministeri Rishi Sunak puhuu G7-johtajille myöhemmin tänään.