Artikkelit: Donald Trump

Yhdysvaltain tuleva presidentti kuvaa vallanvaihdon etenevän sulavasti ja suhteen Valkoiseen taloon olevan erittäin hyvä.
USA:n presidentinvaalin turvavaikutuksiin on CER:n raportin mukaan varauduttu luvattoman huonosti.
Elokuva ei saanut levityslupaa kategorian z perusteella.
Pete Hegseth on jalkaväen kapteeni, joka on kutsunut USA:ta "Euroopan yleiseksi hätänumeroksi" ja jonka mielestä "woke-p----n täytyy loppua".
Hyvin tehokkaasti läpi maailman levitetty tarina Yhdysvaltain tulevasta presidentistä on nyt saanut tuomionsa, Markku Ruotsila sanoo näkökulmassaan.
Puolustusministeriksi nousee tunnettu tv-kommentaattori.
Kremlin Ukraina-odotukset osoittautuvat Sam Greenen mukaan lähes varmasti katteettomiksi.
Entinen Yhdysvaltain armeijan erikoisjoukkojen eversti ajaa kovaa Kiina- ja Venäjä-politiikkaa.
Pietarilainen IT-firma on saanut liikeidean.
Asiantuntija näkee mahdollisessa rauhansopimuksessa natsi-Saksalle 1930-luvulla tehtyjä myönnytyksiä vastaavia vaaranpaikkoja.
Ainoa johon Venäjä voi luottaa, on Venäjä itse, kirjoittaa Natossakin toiminut venäläinen tutkija.
Pentagonin viestintä on vakuuttanut vielä kuluvalla viikolla, ettei Ukrainalle lähetettävässä aseavussa ole tapahtumassa muutoksia.
Ukrainan presidentti onnittelee republikaaniehdokasta vaalivoitosta.
Empivien äänestäjien joukko on kaikkea muuta kuin yhtenäinen, tutkija Maria Lindén muistuttaa näkökulmassaan.
Boris Johnsonin mukaan on täydellinen katastrofi, jos Ukraina kaatuu.
Miten tässä näin pääsi käymään, kysyy Markku Ruotsila näkökulmassaan.
Ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan Josep Borrellin mukaan avussa on nähty suurta edistystä.
Poptähti Taylor Swiftin tukiviestillä Kamala Harrisille saattoi olla enemmän merkitystä kuin koko vaaliväittelyllä, tutkija Maria Lindén arvioi näkökulmassaan.
Päätöksen presidentistä tekee pieni joukko liikkuvia äänestäjiä, Markku Ruotsila arvioi näkökulmassaan.
Ex-presidentti näytti salamurhayrityksen jälkeen varmalta voittajalta. Demokraattien ehdokas on onnistunut kuromaan etumatkaa kiinni, Maria Lindén kirjoittaa.
Europarlamentaarikon mukaan amerikkalaiset toivovat muutosta ulkopolitiikkaan.
Perheen mukaan lausunto annetaan mahdollisesti myöhemmin.
Entisen salaisen palvelun agentin mukaan virasto ylikuormittuu etenkin kampanja-aikaan.
Muun muassa naisagenttien pätevyyttä on kyseenalaistettu salamurhayrityksen jälkeen.
Murhayrityksestä selviytyneen ex-presidentin mukaan pään kääntäminen tapahtui juuri oikealla hetkellä.
Kimberly Cheatle vierittää vastuuta Donald Trumpin murhayrityksen skandaalista paikallisille poliiseille.
Paikallinen poliisi käytti rakennusta "tarkkailupisteenä".
Puolustusvoimissa työskentelevän Aku Saarelaisen mukaan turvaryhmä epäonnistui.
Ex-tiedustelujohtajan mukaan Venäjän propaganda ottaa kaiken irti ampumisesta.
Donald Trumpin vaimo otti kantaa miehensä salamurhayritykseen.
Vastuu epäonnistumisesta on asiantuntijan mukaan poliisin, ei Salaisen palvelun harteilla.
Entisen presidentin kenkä irtosi ampumavälikohtauksessa.
Risto E. J. Penttilän mukaan salamurhayrityksellä on käänteentekevä vaikutus vaaleissa.
20-vuotias Thomas Matthew Crooks valmistui lukiosta kaksi vuotta sitten.
Donald Trumpin korvan lävistänyt luoti oli lähellä tappaa hänet.
Presidentti liikautti yllättäen päätään vain hetkeä ennen luodin osumaa.
Viranomaisia yritettiin hälyttää vaarasta.