Venäjä kielsi Donald Trump -elokuvan esittämisen ”muista syistä”

Elokuva ei saanut levityslupaa kategorian z perusteella.
Pressikuva elokuvasta The Apprentice. / NORDISK FILM
Pressikuva elokuvasta The Apprentice. / NORDISK FILM

Venäjän kulttuuriministeriö on kieltänyt Donald Trumpia käsittelevän The Apprentice -elokuvan teatterilevityksen. Iranilaisen Ali Abbasin ohjaamassa elokuvassa seurataan nuoren ja häikäilemättömän Donald Trumpin pyrkimyksiä nousta isänsä varjosta kiinteistösijoittajana 1970-luvun New Yorkissa. Elokuvassa vaikutusvaltainen asianajaja Roy Cohn opettaa oppipojalleen petoksen, pelottelun ja median manipuloinnin.

Venäläinen Interax-uutistoimisto kertoo, että The Apprenticelle jätettiin myöntämättä vaadittava levityslisenssi. Perusteluna myöntämättä jättämiselle oli kategoria z. Kategoria z:ssa on maininta, että levityslisenssi voidaan jättää myöntämättä ”muissa tapauksissa, jotka eritellään liittovaltion laeissa”.

Mikäli The Apprentice olisi saanut levitysluvan, sen Venäjän-ensi-ilta olisi ollut torstaina 14. marraskuuta. Suomessa The Apprentice sai ensi-iltansa 11. lokakuuta.

 

Henri Vanhanen vaatii Suomen puolustusteollisuudelle valtakunnallista turvallisuusarviota.
Garri Kasparovin mukaan Venäjä saattaa testata Natoa lähikuukausina.
Venäjä väittää toimittajaa vakoojaksi ja syyttää tätä sotilastietojen keräämisestä.
Mainos