Artikkelit: Asuminen

Milloin pesit viimeksi liesituulettimen rasvasuodattimen?
Digitaalisten asuntokauppojen määrä on kasvanut merkittävästi.
Asuntomurron riskiä voi pienentää yksinkertaisilla keinoilla.
Huoneistokohtaiset vesimittarit ja niihin perustuva laskutus yleistyvät jatkuvasti.
Suomalaiset käyttävät nykyisin remontointiin vuodessa noin 1,5 miljardia euroa enemmän kuin viisi vuotta sitten.
Asiantuntija varoittaa vitkutteluun liittyvistä riskeistä.
Vastikelasku voi jäädä saamatta, jos huoneistotietojärjestelmän tiedot eivät ole ajan tasalla.
Euriborien odotetaan asettuvan noin kahteen prosenttiin.
Kiinteistönvälityksen toimitusjohtajan mukaan uudet asunnot eivät kuitenkaan ole vielä alkaneet mennä kaupaksi.
Toimintaan on mahdollista puuttua silloin, jos siitä aiheutuu merkittävää häiriötä.
Asunnon tiedot ja taloyhtiön kunto voivat vaikuttaa lainan saantiin.
Suojavaikutus näkyy vielä keski-iässäkin.
Haetuimpia asuntotyyppejä on vain vähän myynnissä. Sen sijaan kerrostaloasunnoista on pk-seudulla ylitarjontaa.
Etenkin kampusalueiden ja metroradan lähellä olevat asunnot ovat suosittuja.
Harvinainen kohde etsii uutta omistajaa.
Ikkunatörmäyksiä voi välttää yksinkertaisilla keinoilla.
Kruunusillat-hankkeen suurin noste asuntojen hintoihin Laajasalossa on todennäköisesti jo nähty, arvioi kiinteistövälittäjä.
Asunnon vuokraaminen nähdään joustavana ja huolettomana vaihtoehtona.
Vuokrasuhteen aikana asunnossa ei saa käydä ilman vuokralaisen lupaa.
Rakennus palautettiin alkuperäiseen käyttötarkoitukseensa.
Kilpailu suurten pankkien välillä on kiristynyt.
Vakuutusyhtiön mukaan merkittävä osa vahingoista olisi vältettävissä.
Tapaukset liittyvät huolimattomaan käytökseen.
Tarjotusta asunnosta kieltäytyneille soitellaan perään.
Toimivan talotekniikan merkitys korostuu kovilla pakkassäillä.
Häiritsevästä melusta kannattaa ilmoittaa isännöitsijälle. Kaikesta ei silti voi valittaa.
Joka kolmannessa omakotitalossa on parannettavaa sadevesien ohjauksessa.
Asuntokauppa piristyy samalla kun rakentaminen on hiipunut.
Asuntohinnat nousevat pankin mukaan ensi vuonna.
Suomalaiset asuntomarkkinat heräilevät. Nousu on alkanut vanhojen asuntojen myyntimäärän kasvuna.
Kesällä alkanut positiivinen vire asuntomarkkinoilla on jatkunut.
Professori tyrmää nykyään suositun rakennustekniikan.
Ekonomistin mukaan asuntomarkkinoiden selvä nousu on vielä edessä.