Artikkelit: Talous

Suomen uusimpien tuulivoimaloiden rakentaminen käynnistyy samaan aikaan Sodankylässä ja Siikajoella.
Asunnon vuokratuloista voi vähentää uusien kodinkoneiden tai kalusteiden hankintahinnan vuosikuluina tai enintään 25 prosentin vuotuisin poistoin, kertoo Veronmaksajat.
Some-yhtiöiden arvostukset ovat Nordnet Suomen osakestrategi Jukka Oksaharjun mielestä jo irtautuneet reaalimaailmasta.
Teollisuuden tuottajahinnat laskivat keskimäärin 0,9 prosenttia viime vuoden tammikuusta kuluvan vuoden tammikuuhun.
Sydneyssä koolla oleva G20-maiden tapaaminen on linjannut seuraavan viiden vuoden tavoitteekseen kahden prosentin vuosittaisen lisäkasvun, kertoo BBC. Myös investointeja ja työllisyyttä halutaan parantaa.
Avaruuslentoyhtiö Virgin Galacticin omistaja Richard Branson myöntää, että suunnitelluilla lennoilla on turvallisuusriskejä, kertoo Daily Mail. Hänen mukaansa kaupallisilla avaruuslennoilla ei kuitenkaan ole varaa NASA:n tapaisiin henkilötappioihin.
Tuoreen väitöskirjan mukaan suuryritykset pitävät oikeudenkäynnin tarjoamaa lainkäyttöä ja oikeusturvaa huonompina kuin välimiesmenettelyä.
Suomen Pienyrittäjien puheenjohtaja Harri Jyrkiäinen lyttää tiedotteessaan Suomen Yrittäjien toiminnan yrittäjien edunvalvojana kyseenalaiseksi. Hänen mukaansa nyt olisi syytä avata keskustelu pienyrittäjälaista, jolla turvattaisiin yksinyrittäjien ja ammatinharjoittajien oikeudet.
Kiinan ennakoitua hitaammasta talouskasvusta huolimatta Kaakkois-Aasian maiden taloudet ovat vahvistumassa kotimaisen kysynnän ansiosta.
Ostoskeskusten rakentaminen kaupungin laidalle on hiljentänyt keskustaa muun muassa Kouvolassa, Lahdessa ja Helsingissä, kirjoittaa Helsingin Sanomat.
Luottoluokituslaitos Moody's suhtautuu aiempaa optimistisemmin Espanjan talouteen.
Valtion omistajaohjauksesta vastaava ministeri Pekka Haavisto (vihr.) pitää kiinni valtion enemmistöomistuksesta Finnairissa, Ylen uutiset kertoi perjantai-iltana.
Venäjän keskuspankki on alentanut talouden kasvuennustettaan. Pankin mukaan Venäjän bruttokansantuote kasvaa vuosina 2014-16 alle kaksi prosenttia vuodessa.
Euroopan kuluttajakeskusten verkostolla oli valitusten määrässä ennätysvuosi, sillä se sai kuluttajilta yli 80 000 yhteydenottoa.
Vapon hallitus päätti perjantaina jäädyttää Kemin Ajokseen kaavaillun biodieseltehtaan hankesuunnittelun.
Jyväskylän Kuokkalaan nousee kerrostalo, joka on kahdella tavalla ainutlaatuinen Suomessa. Se on ensimmäinen 8-kerroksinen puukerrostalo ja siihen tulee asuntoja, joiden vuokrassa asukas maksaa koko ajan asuntoa itselleen.
Helsingin seudun kauppakamarin mukaan tavarankuljetusta on keskitettävä nykyistä harvempiin satamiin ja jäänmurron palvelutasoa on porrastettava.
Viime aikojen selfie-villitystä eli itsestä kännykällä otettuja kasvokuvia voi viedä vielä pidemmälle.
Euroalueen ostopäälliköiden yhdistetyn Markit-indeksin (PMI) mukaan valuutta-alueen talouskasvu on hiipunut hienoisesti helmikuussa.
Suomi nostaa kanteen EU:n komissiota vastaan käytettyjen koneiden hankintatukien palauttamisesta.
Yksityiset lääkärikeskukset ovat viime vuosina kasvattaneet merkittävästi osuuttaan työterveyshuoltopalvelujen tuottajina.
Suomi sai Euroopan globalisaatiorahastolta rahoitusta Nokialta irtisanottujen työntekijöiden tukitoimiin.
Ruotsin hallitus kiristää veroja. Korotukset koskevat niin savukkeita, alkoholia, nuuskaa kuin ajoneuvojakin. Samalla verovähennyksiä ja etuuksia karsitaan.
Ulkomaisten matkailijoiden yöpymisiä kirjattiin Suomen majoitusliikkeissä viime joulukuussa 554 000 yöpymisvuorokautta, mikä oli 5,5 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna vastaavaan aikaan.
Kreikan viime vuoden vaihtotase nousi 1,2 miljardia euroa ylijäämäiseksi, maan keskuspankin torstaina julkistamasta maksutasetilastosta ilmenee.
Suuret pankit ovat ryhtyneet kiinnittämään huomiota työntekijöidensä hyvinvointiin.
Suomi sai Euroopan globalisaatiorahastolta (EGR) rahoitusta Nokialta ja Nokian alihankkijoilta irtisanottujen työntekijöiden tukitoimiin Varsinais-Suomessa, Uudellamaalla, Pohjois-Pohjanmaalla ja Pirkanmaalla.
Rakentaminen on supistunut jo seitsemän vuosineljännestä peräkkäin. Tänäkään vuonna ei ole luvassa kasvua, vaan rakentamisen kokonaismäärän ennakoidaan vähenevän prosentilla.
Tammikuussa pantiin vireille 307 konkurssia, mikä on 6,6 prosenttia enemmän kuin viime vuoden vastaavana aikana.
Elintarvikkeiden ja asumisen kallistuminen pitivät Tilastokeskuksen laskeman kuluttajahintojen vuosimuutoksen eli inflaation tammikuussa 1,6 prosentissa. Luku oli sama kuin joulukuussa.
Sanomalehti Kalevan mukaan Fennovoiman helmikuun alussa Pyhäjoelle suunniteltuun ydinvoimalaan alkaneen rekrytointikampanjan ensimmäisessä vaiheessa haettavana on noin 20 tehtävää. Sunnuntaina päättyneen hakuajan kuluessa paikkoja haki yli 1 500 henkilöä.
Saksa on myöntymässä Euroopan parlamentin vaatimukseen yhdistää kansalliset kriisirahastot yhteiseksi pankkitukirahastoksi euromaiden joulukuista sopimusta ripeämmässä tahdissa
Tuoreen mielipidemittauksen mukaan neljännes ranskalaisista haluaisi erota eurosta ja palata frangiin eli jättää euroalueen.
Accenturen tutkimuksen mukaan ns. vaihtamistalous eli kuluttajien palveluntarjoajan vaihtamisen myötä markkinoille valuva vuosittainen liikevaihtopotentiaali on jopa 15 miljardia euroa.
Palvelualojen ammattiliitto PAM:n 2. varapuheenjohtaja Kaarlo Julkunen (vas,) katsoo, että matkailualan kehittämisessä on vielä paljon tehtävää.
Työeläkevakuuttajat Telan toimitusjohtaja Suvi-Anne Siimes toppuuttelee vellovaa veroparatiisikeskustelua.
Suomalainen Supercell löytyy Kauppalehden mukaan vasta sijalta viisi maailman innovatiivisimpien pelialan yritysten listalta, jonka on laatinut Fast Company.
Asuntojen hinnat Saksassa ovat nousseet pitkään vain maltillisesti, mutta nyt ulkomaiset sijoittajat ovat nostaneet hintoja erityisesti suurissa kaupungeissa.
Useat Helsingin pörssin yhtiöt jakavat osinkoa enemmän kuin rahkeissa olisi varaa.
RKP:n puheenjohtaja, puolustusministeri Carl Haglund sanoo, että valtion yritystuet pitää tarkistaa.