Jyväskylään nousee Suomen korkein puukerrostalo

Jyväskylän Kuokkalaan nousee kerrostalo, joka on kahdella tavalla ainutlaatuinen Suomessa. Se on ensimmäinen 8-kerroksinen puukerrostalo ja siihen tulee asuntoja, joiden vuokrassa asukas maksaa koko ajan asuntoa itselleen.

Kolmeen Kuokkalaan nousevaan puukerrostaloon tulee yhteensä 150 asuntoa. Ensimmäisenä toteutetaan As Oy Jyväskylän Puukuokka 1, joka on 58 asunnon, kahdeksankerroksinen Omaksi -asuntokohde. Se valmistuu tämän vuoden syksyllä.

Jokainen asunto koostuu kahdesta, sisäosiltaan valmiista puulevyrakenteisesta moduulista, jotka on kasattu Stora Enson Hartolan tehtaalla. Myös talotekniikka asennetaan tilaelementeillä porrashuoneisiin, mikä vähentää asumisen häiriöitä erilaisissa remonttitilanteissa.

– Toiseen moduuliin asennetaan kasausvaiheessa asunnon vaativin tila eli kylpyhuone. Asuntoihin toimitetaan myös pieneen tilaan muuntuvat ja siirrettävät kylpyhuonesaunat, talot rakennuttavalla Lakea Oy:llä puurakentamiskonseptia kehittänyt aluepäällikkö Jouni Liimatainen kertoo.

– Olennainen ero niin sanottuun perinteiseen rakentamiseen on, että talo tehdään valmiiksi kuivissa tehdasolosuhteissa ja asennetaan paikoilleen kuivan kelin aikana. Näin saadaan varmistettua rakentamisen tasainen laatu, puolitettua rakennusaika ja talo on perinteisestä betonirakennuksesta poiketen käyttöön otettaessa kuiva, Liimatainen sanoo.

Asukas maksaa vuokrassaan lainan lyhennyksiä

Omaksi -asunto on aluksi vuokra-asunto, jonka asukas voi halutessaan lunastaa 20 vuoden kuluttua itselleen. Asukas maksaa sisään muuttaessaan asunnosta seitsemän prosentin omarahoitusosuuden ja loppurahoitus on valtion takaamaa yhtiölainaa. Asukas maksaa vuokrassaan lainan lyhennyksiä, mikä kerryttää joka kuukausi omaisuutta hänelle itselleen.

– Tämä on uusi asuntosäästämisen muoto. Asukkaan ei itse tarvitse ottaa isoa velkaa hoidettavakseen, vaan yhtiö huolehtii rahoituksesta. Asukas voi myös koska tahansa luopua asunnosta ja saa säästöosuuden itselleen myydessään vuokraoikeuden markkinahintaan tai yhtiön lunastaessa asunnon, Lakea Oy:n toimitusjohtaja Keijo Ullakko sanoo.

Valtion takaus yhtiölainalle velvoittaa Lakean pitämään asunnot vuokra-asuntoina 20 vuoden ajan eli vasta sitten asukas voi lunastaa asunnon itselleen kokonaan. Asunnot rahoitetaan vapaarahoitteisesti, joten niissä ei ole mitään muita rajoitteita.

– Olemme kehittäneet rahoitusmuodon yhteistyössä Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARAn kanssa. Halusimme luoda järjestelmän, jonka avulla pystymme tuottamaan kohtuuhintaisia asuntoja markkinoille mahdollisimman paljon juuri nyt, kun muunlainen asuntotuotanto on vähäistä.

Nuorille Omaksi -asunto antaa mahdollisuuden päästä heti kiinni omistusasunnon kaltaiseen asumiseen. Iäkkäämmät asukkaat ovat olleet useimmiten omakotitaloista luopujia.

Mainos