Moody’s nosti Espanjan luottoluokitusta Baa3:sta Baa2:een ja arvioi maan näkymät positiiviksi.
Luokittaja perustelee näkemystään sillä, että maa on edennyt rakenteellisissa uudistuksissa työmarkkinoilla ja eläkejärjestelmässä sekä verotuksen uudistamisessa. Niin ikään Espanja on edistynyt taloutensa tasapainottamisessa ja kilpailukykynsä parantamisessa. Myös pankkijärjestelmän uudelleen järjestelyt saavat Moody’silta tunnustusta.
Näiden toimien ansiosta Moody’s odottaa, että Espanjan talouskasvu vahvistuu keskipitkällä aikavälillä
Luottoluokittaja kuitenkin huomauttaa, etteivät maan ongelmat ole vielä ohi. Etenkin Espanjan julkinen velka rasittaa maan luottokelpoisuutta. Moody’s arvioi, että Espanjan julkisen velan bruttokansantuoteosuus saavuttaa huippunsa vasta vuonna 2016 ja on silloin 102 prosenttia BKT:stä. Viime vuoden lopussa se oli 94 prosenttia BKT:stä.
Moody’s arvioi, että uudistuksista huolimatta maan pankkisektori on vielä heikko ja korkea työttömyys laskee vain hitaasti.