Rakentamisessa ei kasvua tänäkään vuonna

Rakentaminen on supistunut jo seitsemän vuosineljännestä peräkkäin. Tänäkään vuonna ei ole luvassa kasvua, vaan rakentamisen kokonaismäärän ennakoidaan vähenevän prosentilla.

Viime vuonna jäätiin 3 prosenttia miinukselle. Talonrakennustöiden aloitusmäärä oli arvioiden mukaan 31 miljoonaa kuutiometriä, mikä on pienin määrä viiteentoista vuoteen.

Rakennusteollisuus RT ei ole tehnyt viime syksyn suhdanne-ennusteeseensa suuria muutoksia, sillä Suomen yleinen talouskehitys on jatkunut heikkona. Asuntoaloitusten määriä on tarkistettu hieman alaspäin, kun taas toimitilarakentamisen aloitusmääräarviota on aavistuksen nostettu sekä viime että tämän vuoden osalta.

Korjausrakentaminen jatkaa vakaata kasvuaan, mutta maa- ja vesirakentamisessa alamäki jatkuu.

Viime vuonna aloitettiin yhteensä noin 26 000 asunnon rakentaminen, mikä oli kymmenyksen edellisvuotta vähemmän. Vapaarahoitteisten rivi- ja kerrostaloasuntojen aloitusmäärä supistui 13 prosenttia.

Rakennusteolisuuden mukaan isommalta pudotukselta pelastivat asuntorahastot, jotka ostivat markkinoilta runsaasti vapaarahoitteisia asuntoja vuokrakäyttöön. Omakotitalorakentaminen hiipui entisestään, ja ainoastaan 8 000 omakotitaloa lähti rakenteille.

Valtion tukema ARA–tuotanto jäi tavoitteistaan. Viime vuoden kevään kehysriihessä päätettiin elvytystoimista, joiden vaikutukset jäivät kuitenkin vaimeiksi. Nykyisillä ehdoilla ARA-tuotannon ei uskota kasvavan myöskään tänä vuonna.

Tulppa saatava irti

– Kun ottaa huomioon pääkaupunkiseudun asuntopulan ja rakentamisen suhdannetilanteen, on käsittämätöntä, että vieläkään ei ole syntynyt tekoja suman saamiseksi liikkeelle. Viime kevään kehysriihen päätöksistä saakka on odotettu vuokra-asuntotuotantoon uutta valtion korkotukimallia. Malli on vieläkin valmistelussa eikä esillä ollut luonnos sisältänyt elementtejä, jotka kannustaisivat vuokra-asuntojen omistajia ja sijoittajia, Rakennusteollisuus RT:n toimitusjohtaja Tarmo Pipatti sanoo.

Pipatti hoputtaa myös purkamaan kokonaan valtion tukemien asumisoikeusasuntojen ja vuokra-asuntojen välisen kytkennän. Tällä hetkellä tukiehdot edellyttävät, että asumisoikeusasuntojen määrä ei saa ylittää vuokra-asuntotuotantoa.

Poimintoja videosisällöistämme

– Tarvittaisiin vain valtion korkotuki ja päätös vapauttaa asumisoikeusasunnot sidoksesta vuokra-asuntoihin, Pipatti sanoo.

Tälle vuodelle ennustetaan kaikkiaan 25 500 asunnon aloitusmäärää.

Rakennusteollisuuden mukaan nykyinen markkinatilanne huomioonottaen, vapaarahoitteisia rivi- ja kerrostaloasuntoja aloitettaneen tänä vuonna vain 10 500 kappaletta. Omakotitaloissa ylletään korkeintaan viimevuotisiin lukuihin.

Toimitilojen rakentamisen pohja saavutettiin viime vuonna, ja toimitilojen rakentamisen määrän odotetaan kääntyvän pieneen kasvuun.

Länsimetron jatke ja Pisara-rata olisivat tärkeitä

Rakennusteollisuuden mukaan maa- ja vesirakentaminen supistunee edelleen tänä vuonna, samoin kuin laajempi infrarakentaminen. Sekä julkinen että yksityinen infrakysyntä vähenevät kuntien heikon rahoitustilanteen ja asuntopuolen pohjarakentamisen vähenemisen vuoksi.

– Valtiolla on nyt oiva mahdollisuus tukea talouskasvua sitoutumalla Länsimetron jatkon jälkirahoitukseen sekä tekemällä periaatepäätös Pisara-radan toteutuksesta. Nyt olisi lisäksi edullisin ajankohta aloittaa nämä välttämättömät liikennehankkeet, Pipatti lähettää terveisiä hallituksen maaliskuiseen kehysriiheen.

Mainos