Artikkelit: Talous

Palkansaajakeskusjärjestö SAK vaatii suomalaisyritysten toiminalle ulkomailla sitovia sääntöjä.
Suomessa tarvitaan enemmän koulutettuja ihmisiä, jotka osaavat tehdä kasvavasta tietomassasta asiakkaita, yrityksiä tai muita organisaatioita hyödyttävää tietoa, kertoo Yle Uutiset.
Elinkeinoelämän keskusliitto katsoo, että Suomeen suunnitellun verkkotiedustelun valmistelu pitäisi aloittaa aivan alusta aivan eri lähtökohdista, kertoo Helsingin Sanomat.
Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi suhtautuu kriittisesti saksalaisen taloustutkimuslaitoksen vaatimukseen EKP:n miljardiluokan velkakirjojen osto-ohjelmasta.
Sähkön kulutusta tasaava uusi palvelu säästää yritysten kustannuksia, parantaa energiatehokkuutta ja vähentää päästöjä.
Fortum, UPM ja Valmet kehittävät yhdessä uutta teknologiaa, jolla voidaan valmistaa edistyneitä, pitkälle jalostettuja lignoselluloosapohjaisia polttoaineita.
Facebook laajentaa toimintaansa Pohjois-Ruotsin Luulajassa. Yhtiö aloittaa vielä tänä keväänä toisen suurhallin rakentamisen ykköshallin viereen.
Vientiteollisuuden työntekijä- ja työnantajaliitot vaativat kehysriihen alla hallitusta pitämään ehdottomasti kiinni lupauksestaan, jonka mukaan teollisuudelle ei enää säädetä lisärasitteita tällä vaalikaudella.
Euroopan taloudellisen tilanteen parantuessa Saksa hyötyy. Saksan vienti vahvistui tammikuussa vahvimmilleen lähes kahteen vuoteen.
Tuoreen työmarkkinabarometrin mukaan työnantajat eri puolilla Suomea aikovat palkata uusia työntekijöitä huhti–kesäkuun aikana tävä vuonna.
Helmikuun YTK barometri kertoo työttömyyden olevan edelleen korkea eli 9,9 prosenttia.
Maanantaina julkistettujen taloustietojen perusteella Suomen talous on kehittynyt alkuvuonna entistäkin huonompaan suuntaan.
Saksalainen taloustutkimuslaitos vaatii EKP:ta ostamaan miljardien eurojen edestä Euroopan kriisimaiden yritys- ja valtionlainoja.
Suomeen rekisteröityihin sijoitusrahastoihin sijoitettiin nettomääräisesti 859 miljoonaa euroa uutta pääomaa helmikuun aikana.
Metsäteollisuus ry haluaa hallituksen kehysriihestä kasvupanostusta raideliikenteeseen.
Vihreiden eurovaaliehdokkaiden mukaan EU:n on toteutettava Baltian radan liikennehanke.
Perinnöstä luopuminen säästää yhden sukupolven perintöverot.
Espoossa suunnitellaan säästökuuria, joka vaikuttaisi neuvoloihin, hammashoitoloihin ja muihin palveluihin, kertoo Helsingin Sanomat.
Asuntomarkkinoiden tunnelmat ovat synkentyneet syksystä, arvioi kiinteistövälitysyhtiö Vuokraturvan hallituksen puheenjohtaja Timo Metsola.
Työsuojeluviranomaisen rakennustyömaita koskevassa tehovalvonnassa havaittiin eniten puutteita työmaiden työntekijäluetteloissa.
Norjalaisen rahastoyhtiön Skagenin mielestä on äärimmäisen vaikea arvioida, miten osakekurssit kehittyvät Venäjän ja Ukrainan tilanteen takia lähikuukausina.
Vanhojen omakotitalojen hinnat laskivat loka-joulukuussa vuodentakaisesta 2,9 prosenttia, kertoo Tilastokeskus.
Asuinhuoneistojen vuokrat nousivat Tilastokeskuksen mukaan vuonna viime vuonna keskimäärin 3,8 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna.
Finanssivalvonta on antanut Nordealle julkisen varoituksen maksupalvelulain rikkomisesta.
Moni Tarton yliopistosta valmistunut virolainen lääkäri on lähtenyt Suomeen töihin, kertoo Yle.
Naisjäsenten suurempi osuus pörssiyhtiöiden hallituksissa ei Keskuskauppakamarin mukaan johda siihen, että naisia nousisi keskimääräistä enemmän johtoryhmiin.
Viron ja Suomen välinen korkeajännitteinen tasasähköyhteys, on ollut markkinoiden käytössä joulukuun alusta lähtien. Torstaina yhteys vihittiin virallisesti käyttöön Viron Püssissa ja Haikossa Porvoossa.
Euroopan komissio on torstaina sopinut tukipaketista, johon sisältyvillä käytännön toimenpiteillä annetaan Ukrainalle taloudellista ja rahoitustukea.
Työeläkesijoitusten siirtymä euroalueen ulkopuolelle jatkui viime vuonna edelleen, kertoo Työeläkevakuuttajat TELA.
Euroopan yritysten huoli luotonannon riskeistä on tuoreen kyselyn mukaan vähentynyt, mutta Suomessa yritykset odottavat maksuaikojen pitenevän.
Kiinan historiallisen talouskasvun tuottanut hallinto- ja talousrakenne on kääntymässä itseään vastaan, arvioidaan Elinkeinoelämän valtuuskunnan tuoreessa analyysissa.
Teollisuuden jalostusarvo romahti toissa vuonna Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa noin 30 prosenttia.
Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori on tyytyväinen valtakunnallisen puurakentamisohjelman tuloksiin.
Euroalueen bruttokansantuote laski viime vuonna 0,5 prosenttia, mutta vuoden viimeisellä neljänneksellä jo päästiin takaisin kasvu-uralle.
Metsäteollisuus ry kertoo jäsenyritystensä ostaneen tammi-helmikuussa yksityismetsistä 6,3 miljoonaa kuutiota puuta, mikä oli neljänneksen enemmän kuin edellisenä vuonna.
Kainuun ELY-keskus asetti Talvivaaran kaivosyhtiölle keskiviikkona 150 000 euron uhkasakon.
Suomi on keskiviikkona allekirjoittanut verotustietojen vaihtoa koskevan FATCA-sopimuksen Yhdysvaltojen kanssa, kerrotaan valtiovarainministeriöstä.
Valtio on taannut kotimaahan ja ulkomaille velkoja yhteensä 33,2 miljardia euron arvosta.
EU:n innovaatioiden kokonaistilanne on Euroopan komission mukaan säilynyt suhteellisen vakaana. Eniten tutkimus- ja innovaatiotoimintaan investoi Ruotsi ja sen jälkeen tulevat Tanska, Saksa ja Suomi.
Tuoreen tutkimuksen mukaan viime vuodet ovat olleet tuhoisia italialaisille yrityksille.