Yhtiö palkkaa tämän vuoden aikana kaikkiaan noin sata uutta työntekijää. Avoinna olevia työpaikkoja hakee yli tuhat henkilöä. Lisäksi noin 400 henkilöä on toimittanut yhtiölle avoimen hakemuksensa.
Fennovoiman henkilöstönkehittämispäällikkö Mikko Merikari pitää kampanjan avausta yllättävänkin vahvana.
– Pieni näppituntuma oli, että innostus ja kiinnostus on kovaa, mutta pitkälti yli tuhat hakemusta pariinkymmeneen tehtävään on hyvin positiivinen yllätys. Monen tehtävän kohdalla puhutaan kuitenkin varsin erityisistä osaajista, hän sanoo lehdelle.
Tällä hetkellä suurin tarve kohdistuu useiden teknisten alojen ammattilaisiin. Lisäksi yhtiö hakee projektijohtamisen, tietotekniikan, laadun, hallinnon ja viestinnän osaajia.