Artikkelit: -FI

Hyökkääjän lyömiseksi annetaan Celeste Wallanderin mukaan niin paljon apua kuin tarpeen on.
Ulkopoliittisen instituutin tutkijan mukaan vaatimukset voivat venyttää Nato-prosessia.
Länsipakotteet heikentävät Venäjän infrastruktuuria esimerkiksi tietoliikenteessä.
Vastahyökkäykset ovat hidastuneet idässä, ja aloite on paikoin siirtynyt Venäjälle.
Gerhard Schröder toimi Saksan liittokanslerina vuosina 1998–2005.
Varat on tarkoitus käyttää muun muassa rahoitusvajeen paikkaamiseen.
Suomi on viime aikoina saanut vahvoja turvalupauksia harmaalle ajalle.
Venäjän puolustusministeri Sergei Shoigu ilmoitti tänään uusista tukikohdista.
Puolustusministerin mukaan sotilaalliset uhat ovat lisääntyneet Venäjän rajoilla.
Ydinaseen käyttö ei palvelisi tavoitetta palauttaa Venäjän imperiumi, päättelee eversti ja kansanedustaja Leo Kunnas.
Venäläisen kaasun osuus on vain kuusi prosenttia koko teollisuuden energiankulutuksesta.
Rahoituksella hankitaan muun muassa lisää ilmatorjunta-aseita.
Forecan meteorologin mukaan kesän alkaminen on tänä vuonna jäljessä.
Uhkaskenaarioissa on nostettu esiin muun muassa informaatiovaikuttaminen.
Kansanedustajan mukaan hallituksella on käsi syvällä tulevien sukupolvien taskussa.
Opetusministerin mukaan lasten ja nuorten osaamisvajetta korjataan vielä pitkään.
Kirjoittajan mukaan Suomen pitää saada väestön koulutustaso jälleen nousuun.
Gasum toimittaa maakaasua kesäkauden ajan Balticconnector-yhdysputken kautta.
Vuokrasopimus mahdollistaa käytännössä irtautumisen venäläisestä energiasta.
Tullin selvitykset Venäjän pakotteisiin liittyvien pidätettyjen huvialusten osalta ovat edenneet.
Veronmaksajien toimitusjohtaja pitää uudistusluonnoksen puutteita niin mittavina, että koko uudistusta on lykättävä.
Esitys lisää valtion nettolainanoton tarvetta noin 1,3 miljardilla eurolla.
Venäläissenaattorin mukaan Venäjän sota Ukrainassa sujuu huonosti, koska sitä vastassa on venäläinen armeija.
Hernesaari on päässyt havaintojen mukaan sotkuiseen kuntoon.
Nykyinen kansliapäällikkö Kirsi Varhila siirtyy Satakunnan hyvinvointialueen johtajaksi.
Kyseessä on tähän mennessä suurin Ukrainan hätäapupaketti.
Janne Sankelon mukaan turkistarhauksen kieltäminen ajaisi perheitä ahdinkoon.
Panssarivaunuja kerrotaan tuhotun 1263.
Venäjän hyökkäyksen jälkeen Suomessa on jätetty 23 781 tilapäisen suojelun hakemusta.
Vihreiden mepin mukaan villieläinten kasvattaminen häkissä on epäeettistä.
Ladattavien autojen määrä on kasvanut moninkertaiseksi viime vuosina ja tuhannet pohtivat nyt sähköauton hankintaa.
Villi hinnoittelu kävi Helsingissä vierailleen Annin mukaan kalliiksi.
Maahamme kohdistuu jatkuvasti tiedustelua.
Ukrainan viranomaiset kertovat aseellisen vastarinnan lisääntymisestä Venäjän miehittämissä osissa Etelä-Ukrainaa.
Tuulivoimalat on tarkoitus rakentaa valtion merialueille.
Diplomaatin mukaan hakijamaista tuskin tehdään erillisiä päätöksiä.
Taliban-johtaja toisti liikkeen näkemyksen siitä, että naisten oikeudet on taattu perinteiden ja islamilaisuuden puitteissa.