Puolustusvoimat sai 490 miljoonaa euroa uusiin hankintoihin

Rahoituksella hankitaan muun muassa lisää ilmatorjunta-aseita.
Tykkiryhmä ja ilmartorjuntakanuuna harjoituksessa Lohtajan alueella Kokkolassa. LEHTIKUVA / TOMI HIRVINEN
Tykkiryhmä ja ilmartorjuntakanuuna harjoituksessa Lohtajan alueella Kokkolassa. LEHTIKUVA / TOMI HIRVINEN

Hallituksen lisätalousarvio esityksessä puolustusvoimien toimintamenoihin kohdennetaan 176 miljoonaa ja puolustusmateriaalihankintoihin 490 miljoonaa euroa.

Pidempiaikaisiin materiaalihankintoihin esitetään noin 1,7 miljardin euron arvoista valtuutta, jonka menot ajoittuvat vuosille 2022-2027.

Puolustusministeriön mukaan rahoituksella hankintaan muun muassa panssarintorjunta- ja ilmatorjunta-aseita, taistelijan varusteita, tykistön ampumatarvikkeita, kenttähuoltomateriaalia sekä meri- ja ilmapuolustuksen ohjuksia.

Vapaaehtoisen maanpuolustuksen valtionapua lisätään tänä vuonna noin 3,2 miljoonalla.

Monitoimihävittäjien rahoitusprofiilia siirretään siten, että tälle vuodelle varattu 1,5 miljardin euron vuosiosuus siirtyy tuleville vuosille.

Kansanedustajan mukaan jakeluvelvoitteen alentaminen olisi epävarma keino laskea pumppuhintoja.
Pääministeri haluaa muutoksen EU-tasolla siihen, että venäläisille myönnetään yhä satoja tuhansia turistiviisumeja.
Kansanedustaja esittää lakimuutosta, jonka mukaan rakentamista valmistelevia toimia ei voisi aloittaa ennen ympäristövaikutusten arviointia.
Mainos