Verkkouutiset

Ville Niinistö. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Ville Niinistö haluaa kieltää turkistarhauksen EU:n alueella

Vihreiden mepin mukaan villieläinten kasvattaminen häkissä on epäeettistä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Vihreiden europarlamentaarikko Ville Niinistö kerää nimiä eläinsuojelujärjestöjen Fur Free Europe -kansalaisaloitteeseen, jossa esitetään EU:n laajuista kieltoa turkistarhaukselle.

– On syvästi epäeettistä kasvattaa villieläimiä pienissä häkeissä turkisten tähden. Eläinten vangitseminen turkin takia tapettavaksi pieneen häkkiin aiheuttaa vakavaa kärsimystä, sairauksia ja käyttäytymishäiriöitä, Niinistö kirjoittaa blogissaan.

– Europarlamentin eläinoikeuksia puolustavassa ryhmässä olen tehnyt työtä turkistarhauksen kieltämiseksi ja ongelmien ratkaisemiseksi nykyisissä tarhausmaissa. Isossa osassa länsi-Eurooppaa turkistarhaus on jo tavalla tai toisella kielletty. Nyt kaikkien EU-maiden on aika seurata perässä.

Niinistön mukaan turkistarhaus on eettisesti ja ekologisesti kestämätöntä sekä taantuva ala.

– Mitä aiemmin päätös tehdään, sitä joustavampi siirtymä on tuottajille. Muutos tulee joka tapauksessa: 12 jäsenmaata on hiljattain kehottanut Euroopan komissiota selvittämään vaihtoehtoja turkistarhauksen kieltämiseksi EU:ssa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)