Artikkelit: -FI

Sinuhe Wallinheimo vertaa julkistettavaa hallitusohjelmaa 2000-luvun alun Saksan uudistusten mittaluokkaan.
Kansanedustajan mukaan Euroopan turvallisuutta ei pitkällä aikavälillä voi kestävästi rakentaa ilman Kiovaa.
Hallituksen muodostajan Petteri Orpon johdolla käydyissä neuvotteluissa saavutettiin eilen neuvottelutulos.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan tartunnansaaneiden osuus on suurin alle 30-vuotiaiden ikäryhmässä.
Vanhemmat strategiset Tu-95-pommikoneet ovat paljon ahkerammassa käytössä, vaikka niiden asekuorma on selvästi pienempi.
Lemmikkiä ei saa koskaan jättää yksin kuumaan autoon.
Valtaosa Tullin valvomista tämän kesän sesonkituotteista on todettu turvallisiksi.
Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n tuoreen Investointitiedustelun mukaan investointien odotetaan kasvavan kuluvana vuonna 11 prosenttia edellisvuoteen nähden.
Sotilaat asensivat raketinheittimen putkia lava-autoon.
T-80 tuhoutui täysin ajokelvottomaan kuntoon.
Kirjoittaja huomauttaa, että vihreä presidenttiehdokas on puolueensa edustajana hallituksessa ja puolue on ehtinyt tehdä päätöksen hänen tukemisestaankin.
Yhdysvaltain entisen Nato-suurlähettilään mukaan Venäjän ydinaseiden käyttö Ukrainassa on epätodennäköistä.
Venäjän päättäväisyys on perinteisesti vahvistunut tavallisten häviöiden myötä.
Vetäytyvä vesi paljasti mielenkiintoisen yllätyksen.
Kopiosivustot levittävät väärää informaatiota ja valeuutisia.
Eduskunnalla on istuntovaraus kahden ensi viikon aikana jokaisena arkipäivänä.
Hallituksen muodostajan mukaan "tuli se sieltä".
Ylikomisario muistuttaa myös hyvästä veneilytavasta nopeusrajoituksiin liittyen.
UAZ-ambulansseja on hyödynnetty Ukrainan etelärannikolla.
Kokoomuksen Oulun valtuustoryhmä kasvoi myös toukokuussa.
Kortilla maksaminen euroalueen ulkopuolella saattaa tuoda kuluttajalle ylimääräisiä palvelumaksuja.
Osakestrategin mukaan talousasiat on asuntoa ostaessa osattava.
Neljä poliisia kirjoitti tunnissa yhteensä 15 punaisiin valoihin liittynyttä sakkoa.
Ensi viikon ennusteet vaihtelevat räväkästi.
Euroopan parlamentin oli määrä äänestää luonnon ennallistamislaista tänään, mutta äänestystä lykättiin kuun loppuun.
Viron Rainer Saks toteaa psykologisten tekijöiden olevan Ukrainan puolella.
Alkiotutkimukset herättävät paljon eriäviä mielipiteitä niin tiedeyhteisössä kuin kansalaisissa.
Tutkijan mukaan vastahyökkäys ei ole vielä edennyt ratkaisevaan vaiheeseen, eikä sen menetystä pidä arvioida kiirehtien.
Toisinajattelijan mukaan muutos vaatii Vladimir Putinin hallinnon totaalisen tuhoamisen.
Voimakkaan ultraviolettisäteilyn ajankohdat ovat pian alkamassa.
Marija Zaharova sanoi Venäjän vastaavan Suomen päätökseen karkottaa Tehtaankadulla työskennelleitä.
Kyseessä on jo kahdeksas koronnosto peräkkäin.
Ukrainan puolelta on ensi kerran kommentoitu venäläissotilaiden puhetilaisuuteen tehtyä tykistöiskua.
Kanavat ovat erikoistuneet vain yhden ohjelman esittämiseen.
Penna Urrilan mukaan epätasapaino ei korjaannu ilman toimenpiteitä.
Petr Pavel huomauttaa, ettei hyökkääjävaltion kansalaisiin voi suhtautua samoin kuin normaaliaikoina.
Mustanmeren saastunut vesi siirtyy nopeasti etelään ja saattaa lähipäivinä saavuttaa naapurimaat.
Tähän saakka sinilevätilanne on pysynyt rauhallisena.
Pakotteista huolimatta Venäjälle virtaa ulkomaisista liiketoimista enemmän tuloja kuin sillä on menoja.