Verkkouutiset

Vihreiden tukema presidenttiehdokas Pekka Haavisto ja puheenjohtaja Sofia Virta. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Pekka Haaviston käänteistä viherpesua

BLOGI

Kirjoittaja huomauttaa, että vihreä presidenttiehdokas on puolueensa edustajana hallituksessa ja puolue on ehtinyt tehdä päätöksen hänen tukemisestaankin.
Heikki A. Ollila
Heikki A. Ollila
Heikki A. Ollila on kunnallisneuvos ja entinen kokoomuksen kansanedustaja.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Vähän yli viisi vuotta sitten Mäntyniemessä oli tiedotustilaisuus, jossa istuva presidentti Sauli Niinistö ilmoitti olevansa valmis presidenttiehdokkaaksi toiselle kaudelle, jos perustettava valitsijayhdistys saa kerätyksi lain vaatimat 20 000 allekirjoitusta kortteihin. Sain kunnian olla yhdistyksen asiamies. Kannattajakortissa oli osoitteeni, minkä seurauksia paikallinen postiljooni seuranneelta kesältä edelleen muistelee.

Nimien kerääjiä löytyi helposti koko maasta. Kortteja täytettiin toreilla, kauppojen edessä, kesätapahtumissa. Raveissakin olin itse mukana keräyspöydän kanssa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Ensimmäisen kerran keräämässä olin porukan kanssa Tampereen Keskustorilla. Kokemus oli ikimuistoinen. Väkeä kävi ja laput täyttyivät. Naapurikaupungissa kun oltiin, tunnistin monet allekirjoittajat. Heti totesin, että puoluerajat paukkuivat, kansanliike oli totta. Teltalla kävi demarivaltuutettu, pari miespuolista kaveria, jotka kirjoitettuaan kommentoivat: ”Pakko sen on hyvä olla, kun kommunistitkin kannattavat”.

Tarvittava määrä oli koossa parissa viikossa, mutta kampanjatoimiston kanssa todettiin, että jatketaan, kun kerran allekirjoitushaluja ihmisillä on. Elokuun lopulla alettiin lopetella ja kuukauden kuluttua vietiin laatikoittain kortteja Oikeusministeriöön tarkistettavaksi. Oletan, että siellä tavalla tai toisella todettiin, että niitä on riittävästi. Arvioni määrästä on 175 000, virallisesti arvioimme varovaisesti 156 000.

***

Tuleviin vaaleihin ensi tammikuussa Pekka Haavisto on lähdössä valitsijayhdistyksen ehdokkaana. Siinä on kuitenkin aika lailla erilainen lähtötilanne kuin Sauli Niinistöllä, tähän kiinnitti huomiota oivaltavasti kokoomuksen ex-puoluesihteeri Jussi Isotalo.

Tasavallan perinteitä noudattaen Niinistö luopui puolueen jäsenyydestä tultuaan valituksi 2012. Seuraaviin vaaleihin hänen oli näin luontevaa ja uskottavaa lähteä kansalaisliikkeen ehdokkaana. Haaviston tilanne on toinen. Hän on puolueensa edustajana hallituksessa ja onpa puoluekin jo kokouksessaan ehtinyt tehdä päätöksen hänen tukemisestaan ennen kuin ehdokkuus on virallistunut.

Onko tässä kyse käänteisestä viherpesusta, jääköön kansalaisten harkittavaksi. Omasta puolestani, kuten politiikassa on kollegoille tapana, toivotan kohtuullista menestystä.

P.S. Paavo Väyrynenkin pyrkii presidentiksi, kuudennen kerran, mutta toisen kerran valitsijayhdistyksen avulla. Pyrkiminen on muuten kuudes kerta, koska vuonna 2000 hän pyrki ehdokkaaksi, mutta kepu nimesi Esko Ahon.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
› Uutissyöte aiheesta
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)