Artikkelit: Kotimaa

Epäilty on tunkeutunut asuntoihin ja veneisiin useita kertoja viimeisen 10 vuoden aikana.
Pääministerin mukaan julkinen talous on saatava pikkuhiljaa tasapainoon.
Hallitus saa Autoliitolta sekä risuja että ruusuja.
Juhana Brotheruksen mukaan Suomi ei paina Euroopan keskuspankin laskelmissa suuresti.
Kalastuskiellolle ei ole tieteellisiä perusteita, sanovat kansanedustajat.
Margus Tsahknan mukaan EU-komission suosittelema kielto pitää saada voimaan.
Kansanedustaja, kenraalimajuri Pekka Toveri ja everstiluutnantti Simo Pesu arvioivat tilannetta ja eskalaation vaaraa.
Kansanedustajan mukaan Itämeren suojeluun on laitettava pääkaupungissa vauhtia.
Asukkaiden mukaan kaupunginosassa on ollut levotonta alkusyksystä lähtien.
Etla arvioi kotitalouksien tilanteen helpottavan jo vuoden loppua kohti.
Yritysbarometrin mukaan 74 prosenttia pk-yrityksistä aikoo säilyttää nykyisen henkilöstömääränsä.
Presidentinvaalissa on vielä paljon epävarmoja äänestäjiä.
Sovitusta talouslinjasta on Jyri Häkämiehen mukaan pidettävä kiinni.
Asukkaan mielestä hinnat riistäytyvät täysin käsistä.
EU haluaa lisätä omavaraisuuttaan kriittisten raaka-aineiden suhteen. Sirpa Pietikäinen pitää asiaa tärkeänä, mutta löytää ehdotuksesta useita epäkohtia.
Kun rasismikeskustelu on takana, pitäisi kirjoittajan mielestä alkaa puhua ikärasismista työmarkkinoilla.
Aivoinfarkti etenee usein nopeasti ja oireet voivat iskeä yllättäen, jolloin nopea hoitoon pääsy on tärkeää.
Helsingin kansliapäälliköksi valittiin Jukka-Pekka Ujula.
Maahan tulleista 7-15-vuotiaista ukrainalaisista 83 prosenttia käy koulua Suomessa.
Juna-asemien infonäytöissä sekä junien kuulutuksissa esiintyi häiriöitä keskiviikkona.
Erilaisten leipien kysynnässä on tapahtunut käänne.
Nykyiset suuret hallituspuolueet keräsivät eniten ääniä vahvasti oikeistolaisten äänestäjien keskuudesta.
Seitsemän vuoden sisällä peruskouluikäisten määrä uhkaa vähentyä 82 000 henkilöllä.
Hus-johtaja muistuttaa, että Suomessa on asukasta kohti varsin monta hoitajaa.
Etenkin Lappiin on odotettavissa lähiöinä yöpakkasia, hallaa voi olla etelämpänäkin.
Olen käytettävissä vasemmistoliiton ehdokkaaksi, Li Andersson sanoi.
Kenraali-kansanedustaja kehottaa panemaan virkamiesasenteen syrjään ja ajattelemaan sydämellä ja järjellä.
Epidemiatilanne on THL:n mukaan kuitenkin rauhallinen.
Poliisi pyytää Espoossa lapsen polkupyörään törmännyttä taksinkuljettajaa ilmoittautumaan.
Baana-harjoituksen järjestää tänä vuonna Karjalan lennosto.
Tutkinnassa on kolme rikosnimikettä.
Vihreiden entisiä äänestäjiä valui SDP:n lisäksi myös kokoomukselle ja vasemmistoliitolle.
Kansanedustajan mukaan sähkönjakeluyhtiö on nostanut hintoja turhaan.
Työllisyys laskee PTT:n mukaan ensi vuonna lähes 50 000:lla henkilöllä.
Asiakkaille yritys lupaa maksutta uudet seinäkiinnikkeet.
Laboratoriotesteissä ei löytynyt viitteitä ruokapetoksista.