Työttömyys johtuu siitä, että työpaikkoja ei riitä kaikille halukkaille. Varsinkin yli 50-vuotiaan on todella vaikeaa saada töitä. Vaikeaa työnsaanti on kyllä nykyään muillekin, kuten perheenperustamisiässä oleville naisille ja ensimmäisten töiden saaminen nuorille. Ylipäätään työpaikat ovat nykyään kiven alla.
Tunnen useita ihmisiä pääkaupunkiseudulla jotka ovat hakeneet jos jonkinlaista työtä, mutta he eivät pääse edes haastatteluun tai saa edes vastausta hakemuksiin. He ovat hakeneet kaikenlaisia töitä alkaen kauppojen hyllyntäyttäjistä muihin matalapalkkatöihin eivätkä ole saaneet työpaikkaa. Muun muassa ratikkakuskiksi haki tänä syksynä Helsingissä satoja halukkaita ja heistä vain 28 valittiin.
Työttömyys ei siis johdu siitä, että työttömät olisivat laiskoja, vaan siitä, että työpaikkoja ei ole tarpeeksi. Tämä päälle vyörynyt taantuma ei helpota tilannetta. Jotta työttömyyttä voisi vähentää, pitäisi parantaa yritysten mahdollisuuksia palkata uutta henkilöstöä. Vaikka sosiaaliturvaa kuinka leikattaisiin, se ei johda työllisyyden kohenemiseen, jos yritykset eivät palkkaa ihmisiä töihin.
Hämmentävästi kauppakamarit tekivät jäsenyrityksilleen pari vuotta sitten kyselyn, jonka tulokset viittasivat työmarkkinoilla kovaan työvoimapulaan. Kyselyn mukaan kolme neljästä yrityksestä koki pulaa työvoimasta ja melkein 70 prosenttia yrityksistä arvioi, että pula osaavasta työvoimasta oli rajoittanut niiden kasvua. Suomen Yrittäjien gallupin mukaan työvoimapula tuli joka paikassa vastaan ja hidasti yritysten kasvua. Kuitenkin moni työtön kertoi samaan aikaan ettei saanut töitä, vaikka oli niitä hakenut.
Työpaikat ja työnhakijat eivät tunnu kohtaavan. Tämä ongelma alkoi voimistua 2010-luvulla ja ikävä kyllä rakenteellista työttömyyttä on vaikea ratkaista helposti. Olisi kuitenkin hyödyllistä saada vähintään lisätietoa siitä, millaisesta osaamisesta työnantajilla on pulaa, kun ne ilmoittavat rekrytointivaikeuksista. Osaamisvajeiden ja osaamistarpeiden tunnistamiseen tarvittaisiin enemmän työkaluja.
Työ- ja elinkeinotoimistojen ammattibarometrin mukaan työntekijäpula on jo vuosia kohdistunut tietyille toimialoille ja ammattipätevyyksiin. Työvoimapulan painopiste on edelleen terveys- ja sosiaalialan ammateissa. Onkin ymmärrettävää, että jos pula työvoimasta kohdistuu hoivatyön lisäksi esimerkiksi puheterapeutteihin, sosiaalityöntekijöihin tai erityisopettajiin, niin ilman ammatillista pätevyyttä niihin ei kuka tahansa voi työllistyä.
Epämääräisemmin yksilöitävä syy siihen, että työnantaja ei palkkaa työnhakijaa avoimena olevaan työhön, olivat barometrin mukaan hakijan ”henkilöön liittyvät syyt”. TEM:n julkaisussa ”Työvoiman hankinta toimipaikoissa” kysyttiin työnantajilta rekrytointiongelmista eli siitä, mitkä olivat heidän käsityksiään: miksi työpaikkaa oli vaikea täyttää. 90 prosenttia työnantajista sanoi syynä olevan ”hakijan osaamiseen liittyvät puutteet”.
Kun TEM selvitti työnantajilta työvoiman saatavuusongelmien syitä, melkein puolet mainitsi syyksi jättää työnhakija palkkaamatta hänen henkilökohtaisiin ominaisuuksistaan johtuen. Hakija ei ole esimerkiksi vaikuttanut aloitekykyiseltä, motivoituneelta tai oppimiskykyiseltä. Onko noin oikeasti ollut vai ei, on vaikea ulkopuolisen sanoa, koska nämä hakijasta tehdyt arviot ovat niin subjektiivisia ja tulkinnanvaraisia.
TEM:n kyselystä ei käynyt ilmi sitä tärkeää tietoa, että oliko avoimena olevaa työpaikkaa yleensäkin hakenut joku työhaluinen. Toisin sanoen – johtuiko työvoimapula siitä, että työpaikkaan ei ollut tarjolla kerta kaikkiaan ketään, vai siitä, että hakija oli työnantajan näkökulmasta vääränlainen? Jotkut työpaikat voivat näyttää olevan auki pitkään, mutta siitä ei voi vetää johtopäätöstä, etteikö niihin olisi kukaan hakenut töihin. Monilla suomalaisilla on kokemus, että heiltä ei puutu työhaluja, vaan työpaikkoja ei ole tarjolla riittävästi.
Avoimiin työpaikkoihin tehdyistä hakemuksista ei kerätä systemaattista seurantatietoa työvoimahallinnossa. Työnantajilta ei erikseen tiedustella paikkaa hakeneista, eikä tietojärjestelmistä saada seurantatietoa siitä, onko avoimiin työpaikkoihin tullut hakemuksia työntekijöiltä, vai eikö niistä ole kukaan ollut kiinnostunut. Tietoa on saatavilla vain siitä, kuinka paljon avoimiin työpaikkoihin on tehty työtarjouksia.
Arvioitaessa rakenteellista työttömyyttä, sen syitä ja toimivia ratkaisuja siihen, olisi suuri hyöty tiedosta, tuleeko avoinna oleviin työpaikkoihin työhakemuksia paljon vai ei ollenkaan. Jos paikkoja haetaan runsaasti, niin työvoimapulan taustalla ei ole työnteon kannustimien puute vaan jotkin muut tekijät. Olisi erittäin tärkeää hankkia seurantatietoa siitä, kuinka paljon avoimiin työpaikkoihin tulee hakemuksia. Vain siten saisimme tietää, eivätkö työttömät oikeasti hae avoinna olevia paikkoja, vai ovatko työnantajat vain todella valikoivia rekrytoinnissaan.
