Artikkelit: -FI

Elokuussa 1968 koetusta Varsovan liiton Tsekkoslovakian miehityksestä elää tutkija Pekka Turusen mukaan vääriä uskomuksia.
Kuljetusyritysten kustannusnousu heinäkuussa oli 14,3 prosenttia.
Suomen entinen sotilastiedustelujohtaja arvelee, ettei Ukraina käyttäisi voimavarojaan ideologin jahtaamiseen.
Hallitus tekee pian päätöksiä polttoaineiden hinnasta pitkälle tulevaisuuteen.
Julkaisija liitti huomautuksen 17 vuoden ikäiseen klassikkotarinaan.
Hoitovaje konkretisoituu tällä hetkellä myös pitkittyneinä jonoina.
OP Ryhmän mukaan ensi vuonna Suomen talouskasvu jää nollaan.
Akavan puheenjohtaja pyrkii eduskuntaan Uudeltamaalta.
Pekka Haaviston mielestä ydinvoimalan turvallisuus on koko ihmiskuntaa koskettava kysymys.
Uutta tehosteannosta ei toistaiseksi anneta alle 60-vuotiaille perusterveille.
Ukrainan presidentti tuomitsee Mariupoliin kaavaillun oikeudenkäynnin.
Rikosylikomisario ehdottaa ämpäreihin satelliittiseurannan mahdollistavia laitteita.
Viron ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja sanoo, ettei Venäjä osaa muuta kuin uhkailla.
Työnantajat haluavat työntekijät takaisin toimistolle.
Ulkopoliittisen instituutin johtajan mukaan "vaikka reitti olisi miltei mahdoton, siihen on hyveellistä pitää rohtunen mahdollisuutta yllä".
Merijalkaväen sotilaiden kerrotaan vaikuttuneen suomalaisten toiminnasta talviolosuhteissa.
Joka seitsemännellä mökillä käy varkaita.
Alar Karisin mukaan Venäjän aloittama sota on herättänyt traagisen menneisyyden eloon.
Osa hyökkäyksen tukijoista on tyytymätön sotamenestykseen.
Etelä- ja Kaakkois-Suomessa on satanut elokuussa vain noin kaksi millimetriä.
Pakotteet ovat ajaneet diplomaatit vaikeuksiin juuri ennen talven energiakriisiä.
Sähkömarkkinoiden puutteiden korjaamisella voitaisiin alentaa kuluttajien energialaskuja.
Vangittu oppositiopoliitikko uskoo epäonnistuneen murhayrityksen tehneen Venäjän järjestelmästä entistä autoritaarisemman.
Doom-videopeli saatiin pyörimään John Deeren traktorin näytöllä.
Taistelu käytiin Pokrovskin yläpuolella Donetskissa.
Tukholman sairaaloissa hoidetaan nyt yli 200 koronapotilasta.
Filosofi Aleksandr Duginin tytär kuoli autopommi-iskussa.
Muut kuljetusmuodot eivät evp-komentajan mukaan tarjoa huoltovarmuuden kannalta realistisia vaihtoehtoja.
Koska koulu ei enää repeä enempään, on ainoa toivo kodeissa.
Työntekijät eivät hyväksyneet seitsemän prosentin palkankorotusta.
Osa aivoinfarktin oireista on hyvin harvinaisia.
Eläkkeellä oleva professori sanoo, että malli helpottaisi perusterveydenhuollon taakkaa.
Asiantuntija arvioi Venäjän jatkavan sotaa parempien vaihtoehtojen puutteessa.
Vuodesta 2022 uhkaa tulla maan rikoshistorian verisin.
Kuivanapitolämmityksellä voi säästää kustannuksia merkittävästi.
Mikko Hautalan mukaan Venäjä teki virheen laskiessaan lännen heikkouden varaan.
Paula Risikko kuvaa ministerin vastausta oudoksi.
Professori pelkää rikollisuuden heikentävän ihmisten luottamusta yhteiskuntaan.