”Suomen merikuljetukset on turvattava kaikissa tilanteissa”

Muut kuljetusmuodot eivät evp-komentajan mukaan tarjoa huoltovarmuuden kannalta realistisia vaihtoehtoja.
Kontteja Vuosaaren satamassa Helsingissä. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO
Kontteja Vuosaaren satamassa Helsingissä. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Suomalainen huoltovarmuuden käsite on huoltovarmuusorganisaation vesikuljetuspoolin poolisihteerinä toimivan komentaja (evp.) Juha Savisaaren mukaan kansainvälisestikin tarkasteltuna ainutlaatuinen.

Huoltovarmuuden turvaamisesta annetun lain mukaan tarkoituksena on poikkeusolojen ja niihin verrattavissa olevien vakavien häiriöiden varalta turvata väestön toimeentulon, maan talouselämän ja maanpuolustuksen kannalta välttämättömät taloudelliset toiminnot.

– Huoltovarmuuden edellytykset rakennetaan normaalioloissa. Jos jokin järjestelmä ei toimi normaalioloissa, se ei toimi poikkeusoloissakaan, Savisaari kirjoittaa Centrum Balticum -säätiön julkaisemassa artikkelissa.

Huoltovarmuuden turvaaminen perustuu hänen mukaansa julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyöhön. Järjestelmän toimintavarmuutta kehitetään erilaisin varautumisjärjestelyin, joita ovat esimerkiksi tilannekuvan ylläpito, riskien arviointi, jatkuvuussuunnittelu, varastointi ja poikkeusolojen erityistoimenpiteet.

– Olen joskus vierastanut kliseistä sanontaa ”Suomi on saari”. Viimeaikaiset tapahtumat, koronapandemia ja Ukrainan kriisi ja niiden seuraukset ovat kuitenkin havahduttaneet ymmärtämään paremmin siihen sisältyvää ajatusta. — Kun asuu saarella, on varauduttava paremmin erilaisiin myrskyihin. Suomi on riippuvainen merikuljetuksista, Savisaari sanoo.

Tämä on hänen mukaansa omiaan korostamaan riittävän kotimaisessa hallinnassa olevan merikuljetuskapasiteetin ja talvimerenkulun toimivuuden merkitystä. Koska volyymit ovat erittäin suuria, muut kuljetusmuodot eivät tarjoa merikuljetuksille realistisia vaihtoehtoja.

– Kansantaloutemme on riippuvainen merenkulusta, sillä noin 90 prosenttia viennistä ja 80 prosenttia tuonnista kuljetetaan meriteitse, hän toteaa.

– Suomeen kuljetettava tavara lastataan ja osittain jatkojalostetaan Euroopassa edelleen kuljetettavaksi Itämeren lähiliikenteessä. Tämä on Suomen kuljetusten kannalta se tuonnin ja viennin kannalta äärimmäisen merkittävä kuljetusreitti.

Suuria tulevaisuuden kysymysmerkkejä ovat Savisaaren mukaan säännöllisten kuljetusreittien muotoutuminen, digitalisaation ja automaation käyttöönotto, ympäristösäätelyn vaikutukset kuljetuskalustoon ja -kustannuksiin, Suomen lipun alla oleva aluskalusto sekä Itämeren turvallisuustilanteen kehittyminen Natoon liittymisen seurauksena.

– Joka tapauksessa, Suomen merikuljetukset on turvattava kaikissa tilanteissa, hän painottaa.

Valtaosaa arjen ostoksista ei makseta enää käteisellä.
EK:n johtajan mukaan on tärkeämpää vauhdittaa talouskasvua kuin kytätä tulo- ja varallisuuseroja.
Noormarkkuun nousee TNT-tehdas.
Mainos