Artikkelit: -FI

Perussuomalaisten työllisyyspolitiikka ei kansanedustajan mukaan näytä eroavan SDP:stä ja vasemmistoliitosta.
Sotatieteiden tohtorin mukaan ratifioinnilla kiristämiselle ei saa antaa periksi.
Venäläisen oppositiopoliitikon mukaan Ukrainan tuhoaminen on Venäjän diktaattorille vain välitavoite.
Kyseessä on viime talvena syntynyt kuutti.
Kiina on lisännyt viime aikoina sotilaallista toimintaansa saaren ympärillä.
Merkintä poikkeaa ilmavoimien aiemmasta perinteestä, jonka mukaan tyyppitunnus on johdettu koneen nimessä esiintyneistä kirjaimista.
Tiedottajan mukaan flunssainen potilas suljettiin tarkoituksella samaan selliin.
Vaaranpaikkoja lumipyryssä ovat rampit, liittymät ja kiihdytyskaistat.
Ammutut ohjukset eivät vaikuta aiheuttaneen tuhoja.
Maksujen perusteena ovat useat laiminlyönnit.
Liiton mukaan laajennettu tuki vahvistaisi Ukrainan puolustuskykyä.
Ongelma ei ole kadonnut huoltotoimista huolimatta.
Puolueet ovat eri mieltä lopullisesta korvaustasosta.
Ennusteen mukaan edessä on lauha, sateinen ja tuulinen viikko.
Katolisen kirkon johtaja vaati jälleen kerran konfliktin lopettamista.
Kokoomuksen kansanedustaja ihmettelee PS:n talousohjelmaa.
Ukrainalaislehti luonnehtii kaatuneita "Putinin tykinruoaksi".
Kahden vuoden määräaikaisten sopimusten hinnat ovat puolittuneet syksystä.
Vuonna 2026 alkavat muutokset koskevat rekisteröintijärjestelmää.
Naapurin mielestä pihalle pysäköity asuntoauto peitti näkyvyyttä ja vaaransi pihan liikenneturvallisuuden.
Poliisin mukaan nainen menehtyi vartijoiden voimankäyttötilanteessa.
Kansanedustajan mukaan SDP:n ei tarvitse muuttaa linjaansa kokoomuksen, vaan taloudellisen katastrofin välttämiseksi.
Pauli Kiurun mukaan julkisyhteisöjen pitäisi noudattaa lakia erityisen tarkasti.
Liiga valitsi tähdistöotteluun yhteensä kuusi venäläistä pelaajaa.
Lääkevahinkovakuutuspooli on tyytymätön käräjäoikeuden antamiin Pandemrix-oikeudenkäynnin tuomioihin.
Kansanedustajan mukaan Suomi tarvitsee enemmän kilpailua ja vähemmän valtiota.
Kansanedustaja kehottaa käymään läpi hyvinvointialueiden työtä hidastavat pullonkaulat.
Puolue julkaisi maanantaina uuden talouspoliittisen ohjelmansa.
Kielteisen kehityksen juuret juontuvat Maria Snegovajan mukaan imperialismin ja maaorjuuden perintöön.
Krista Mikkonen toteaa, että kansalaisten on voitava luottaa turvallisuusalan toimijoiden ammattitaitoon.
Kansanedustajan mukaan Suomi on rauhaa rakastava naapuri kaikille.
Puolueen sisäisen riidan käsittely on edelleen kesken käräjäoikeudessa.
Vaalit tuovat muutoksen. Sitä ennen voi muistella politiikan menneen neljän vuoden sloganeita.
Asiantuntijan mukaan taloudellinen voima ratkaisee kulumissodassa.
Timo Heinonen olisi valmis muutaman kymmenen panssarivaunun laittamiseen Euroopan yhteiseen leopardiarmeijaan.
Maksuviiveellisten yritysten osuus kasvoi viime vuoden viimeisellä neljänneksellä 12,13 prosenttia toissavuoteen verrattuna.
Valtion menojen karsintaa kannatetaan niin pääkaupunkiseudulla, Länsi-Suomessa kuin Pohjois- ja Itä-Suomessakin.
Ukrainan presidentin mukaan tilanne rintamalla on vaikea.