HS: Hallitus kiistelee yhä sähkötuesta

Puolueet ovat eri mieltä lopullisesta korvaustasosta.
Kerrostaloasunnon sähkölasku ja rahaa Espoossa. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Kerrostaloasunnon sähkölasku ja rahaa Espoossa. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Hallitus yrittää löytää ratkaisua uuden sähkötuen lopullisiin ehtoihin maanantaina, kertoo Helsingin Sanomat.

Hallituksen oli tarkoitus lähettää uutta sähkötukea koskeva lakiesitys lausuntokierrokselle tänään. Lehden mukaan neuvotteluissa on jäljellä sekä teknisiä että periaatteellisia ongelmia.

Lakiesitystä valmistelee työ- ja elinkeinoministeriö (TEM), joka ei halua esitellä tukea, jossa valtio maksaa yli 50 prosenttia korvattavaksi jäävästä laskusta.

TEM:n laskelmien mukaan yli 50 prosentin tuki johtaisi ylikompensaatioon ja neljän kuukauden aikana jopa yli sadan prosentin tukiosuuteen. Sähkötuen yhtenä reunaehtona on ollut, että neljän kuukauden tuki voi maksaa valtiolle noin 400 miljoonaa euroa.

HS:n mukaan SDP ja vasemmistoliitto haluaisivat nostaa tuen osuuden yli 50 prosentin. HS:n tietojen mukaan uusimmat laskelmat kertovat, että 60–70 prosentin tuki maksaisi jo yli puoli miljardia euroa.

Ruotsissa tutkitaan valtiopäivävaaleihin liittyvää epäiltyä vaalivilppiä.
Nuorisojärjestön mielestä Suomessa pitäisi tehdä vähemmän töitä ja kerätä enemmän veroja.
Työn verotus ei saa olla ylinopeussakko siitä, että ihminen pyrkii eteenpäin, sanoo Janne Heikkinen.
Mainos