Artikkelit: -FI

Keskituloisten taloudellista vastuuta vanhempiensa hoitokuluista on haluttu vähentää.
Tasavallan presidentin mukaan kaikkien suomalaisten kannattaa pysyä rauhallisina.
Ivan Puopolon haastattelussa ulko- ja turvallisuuspolitiikan asiantuntija Henri Vanhanen.
Pikavoiton tavoittelulla saattaa olla Richard Haassin mukaan jopa katastrofaaliset seuraukset.
Duumaedustaja on selittänyt olleensa tekemässä "humanitaarista" työtä puolueensa puheenjohtajan hakiessa lapsen Ukrainasta.
Moskovan rintama kärsii logistiikan lisääntyvistä tappioista, ja selustassa energiainfrastruktuuri ja puolustusteollisuus ovat jääneet suojattomiksi.
Vedonlyöntikertoimien mukaan Suomi on selkeä ennakkosuosikki lauantain finaalin voittajaksi.
Joukossa on Dubai, Qatar ja useita suomalaisille tuttuja kaukokohteita.
Positiivisia merkkejä on nähty monella eri alalla alkuvuoden aikana.
Paikalla ovat puolustusministeri Antti Häkkänen ja sisäministeri Mari Rantanen.
Jarno Limnellin mukaan Suomen tulee varautua myös pahimpaan mahdolliseen tilanteeseen.
Historiallinen helmi on huutokaupassa. Lähtöhinta on vaivaiset 549 000 euroa.
Kokeneet yhdysvaltalaisjoukkueet hävisivät kilpailun ensikertalaisille.
Timo Herranen kertoi tehneensä päätöksen Helsingin ilmatilan sulkemisesta.
USA:n presidentti sanoi maan taantumisen johtuvan Joe Bidenin kaudesta.
Pääkaupunkiseudun yllä lentäneet Hornet-hävittäjät oli aseistettu infrapunahakuisilla ohjuksilla.
Verotusta koskevat asenteet ovat Ruotsissa erilaisia, ekonomisti arvioi.
Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja korostaa täsmällisen vaaratiedotuksen hakevan vielä paikkaansa.
Viron asevoimat tehosti toimintaansa, mutta yleisön varoittamiseksi uhka ei heidän mukaansa ollut riittävän suuri.
Puolustusvoimat jatkaa edelleen lennokkien varalta tehostetussa valmiudessa. Suomeen ei kohdistu suoraa sotilaallista uhkaa.
Hallitus riitaantui drooniuhista ja monesta muusta asiasta. Ensin puolustusministeri erotettiin, mikä koitui pääministerin kohtaloksi.
Paikallisviranomaiset väittivät torjuntaohjusta drooniksi.
Turvallisuuspolitiikan tuntijan mukaan häiriöiden kanssa on tässä ajassa opittava elämään.
Sisäministerin mukaan sisälle suojautumisen kehotuksessa oli kyse varotoimenpiteestä.
Savupatsas peitti alleen lähes koko Rjazanin kaupungin.
Kansanedustajan mukaan lennokit ovat tulleet osaksi Euroopan turvallisuusarkea.
EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja torppasi ehdotuksen Saksan ex-kanslerin toimimisesta rauhanvälittäjänä.
Viranomaiset kertovat myöhemmin lisätietoja mahdollisesta droonihavainnosta.
Palantirin toimitusjohtaja kehottaa suhtautumaan teknologiseen osaamiseen kuin pulatavaraan.
Ruotsalaiskenraalin mukaan Itämeren turvallisuustilanne on heikentynyt entisestään.
Ihmisten ei tarvitse olla enää sisätiloissa.
Etenkin mielenterveyteen hoitoa saavat ovat herkkiä sanavalinnoille.
Albaniassa olut maksaa 50 senttiä ja hotelliyö 40 euroa.
Korkeapaine voi pysyä Suomen yllä mahdollisesti koko ensi viikon.
Perintöveron poistolla on ruotsalaistutkimuksen mukaan ollut suuria vaikutuksia yritystasolla.
Venäjän armeijan taipumuksesta tuottaa ja levittää väärää tietoa on huomautettu aiemminkin.
Xi Jinpingin mukaan jos asiaa "käsitellään väärin", Washington ja Peking voivat "törmätä tai jopa ajautua konfliktiin".