”Perintöveron poistossa kaikki ovat voittaneet” – Ruotsi nousi EU:ssa esikuvaksi

Perintöveron poistolla on ruotsalaistutkimuksen mukaan ollut suuria vaikutuksia yritystasolla.
Ruotsi poisti perintöveron vuonna 2004, Suomessa keskustelu veron tulevaisuudesta jatkuu. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Ruotsi poisti perintöveron vuonna 2004, Suomessa keskustelu veron tulevaisuudesta jatkuu. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Ruotsin vuonna 2004 tekemä päätös luopua perintövero on osoittautunut oikeaksi, kirjoittaa Ruotsin elinkeinoelämän keskusliiton veroasiantuntija Anders Ystedt tuoreessa blogissaan. Ystedtin mukaan tuore Tukholman kauppakorkeakoulussa tehty tutkimus vahvistaa verouudistuksen hyödyt.

– Nyt, yli 20 vuotta perintö-, lahja- ja varallisuusveron poistamisen jälkeen, voimme todeta, että todellinen suuri hyöty oli se, että menestyneet yrittäjät jäävät maahan ja sijoittavat pääomaa ja osaamista uudelleen uusiin yrityksiin Ruotsissa. EU:ssa Ruotsia pidetään nykyään esikuvana pääomamarkkinoista, joilla rahaa investoidaan yritystoimintaan, Ystedt kirjoittaa.

Tuoreen tukholmalaistutkimuksen mukaan perintöveron poistolla on ollut merkittäviä myönteisiä vaikutuksia yritystasolla, Ystedt kertoo. Noin 37 000 yritystä kattavassa tutkimuksessa selvisi, että liikevaihto, kannattavuus ja varallisuus kasvoivat perintöveron poistamisen myötä enemmän juuri sellaisissa yrityksissä, joissa omistajilla oli mahdollisia perillisiä.

– Kolme vuotta uudistuksen jälkeen (2007) yritykset, joilla oli mahdollisia työnjatkajia, olivat kasvattaneet myyntiään 8 prosenttiyksikköä enemmän kuin yritykset ilman perillisiä. Kokonaisvarojen kasvu oli neljä prosenttiyksikköä suurempi ja oman pääoman kasvu sietsemän prosenttiyksikköä suurempi vuoteen 2003 verrattuna, Ystedt kirjoittaa.

Tutkimuksen mukaan perintöveron poisto hyödytti yhteiskuntaa myös laajemmin korkeampien verotulojen ja palkkojen kautta. Ystedt huomauttaa, että perintö-, lahja- ja varallisuusverot muodostivat vuonna 2004 enää noin 0,7 prosenttia kaikista verotuloista.

Tulokset on huomioitu myös naapurimaa Suomessa.

– Tuntuu hyvältä ruotsalaisten puolesta. Perintöveron poistossa kaikki ovat voittaneet, EK:n johtaja, ekonomisti Sami Pakarinen kirjoittaa, Ystedtin blogiin viitaten.

Mainos