Artikkelit: -FI

Göran Perssonin ex-neuvonantajan mukaan sosiaalidemokraatit ovat hylänneet uudistuspolitiikan.
SDP:n puheenjohtaja pelkää raskaussyrjinnän lisääntyvän.
Valvontajärjestelmät eivät havainneet droonin tuloa ilmatilaan.
Ville Valkonen pitää SDP:n talouskeskustelua huolestuttavana.
Vihreiden puheenjohtaja kertoi puolueensa vision Suomesta vuonna 2035.
Kuuluisan neuvostopoliitikon jälkeläinen vaikutti vuosikymmeniä Venäjän oppositiossa.
Tuoreet ennusteet ja uutiset kertovat, että Suomen talouden pitkä vaisu jakso voi olla taittumassa.
Kiskot ovat turkulaisille herkkä asia. Osa raitiotien vastustajista moitti hanketta liian kalliiksi, mutta länsirata pitäisi rakentaa.
Vaikka Kuuba on pieni maa, mahdollinen sotilasoperaatio tuskin olisi Yhdysvalloille helppo, arvioi Henri Vanhanen.
Kansanedustajan mukaan myös hoitotyön laatua tulee voida tarkastella.
Avustuksia halutaan kohdentaa ensisijaisesti suoraan auttavaan toimintaan.
Rikosoikeuden apulaisprofessori kehottaa syväväärennösten uhreja tekemään rikosilmoituksia.
Ekonomistin mukaan vihreiden sopeutustoimet edustavat hyvin vasemmistolaista ja valtiokeskeistä linjaa.
Jos Googlen tekoälyvetoisuus häiritsee, vaihtoehtoja löytyy vähemmän tunnetuista palveluista.
Saatavuusharkinnan poistoa ajanut lakialoite sai tukea yli puoluerajojen.
Terminaali on Venäjän valtion öljy-yhtiö Transneftin keskeinen Mustanmeren laitos.
Palkansaajajärjestö pitää tuomioistuimen antamaa ratkaisua lakko-oikeudesta historiallisena vahvistuksena työntekijöiden perusoikeuksille.
Venäjä voisi laajentaa sotaa Valko-Venäjän avulla.
Ratkaisu löytyy paikasta, jonka useimmat unohtavat eli tiskialtaan viemäristä.
Italian ulkoministeri korosti tarvetta vahvistaa Ukrainan asemaa.
Mihail Kokoritšin perustama Destinus osallistuu pitkän kantaman ohjuskapasiteetin kehittämisohjelmiin useissa Euroopan maissa.
Venäjän tavoite Ukrainan hallitsemisesta ei ole muuttunut, arvioi Jens Stoltenberg.
Kelan pääjohtaja ei epäröi sanoa, että yhdenvertaisuus on vain yksi kriteeri.
Kodin arkinen tuote voi antaa lattioille kiiltoa ja vähentää pölyn tarttumista.
Sää viilenee tulevalla viikolla ja pohjoisessa voi sataa taas lunta. Muutos ei jää pysyväksi.
Presidentin kanslian huutokaupassa on yhteensä 81 kohdetta, esimerkiksi vanha pöytämallinen ompelukone ja akustiikkalevyjä.
Konflikti Venäjän kanssa kuluttaisi Britannian arsenaalin loppuun yllättävän nopeasti.
Kaikkea ei kannata heittää biojätteeseen. Tästä lopputuotteesta voi olla suuri ilo ja hyöty grillatessa.
Eteläsiperialaiset ovat valmiita opiskelemaan kiinaa, jos Peking rakentaisi heille koulun.
Opiskelijoiden mielestä vankilan tehtävä ei ole tarjota ruokaa, joka on "varmasti jokaisen sinne rangaistustaan suorittamaan päätyneen makuun".
Yhdysvaltojen uusi vedenalainen drooni nimeltä Orca pystyy matkaamaan jopa 12 000 kilometriä. Se on tullut kalliiksi.
Raskaasti aseistetut lennokit voivat iskeä 500 kilometrin päähän.
Kentän lähialueille halutaan myös yritystoimintaa.
Ukraina on tutkijoiden mukaan kääntämässä kulutussodan suuntaa.
Japanissa karhut ovat levittäytyneet jo kaupunkialueillekin. Professori muistuttaa, että karhu ei ole kaveri.
Pääministerin mukaan hänen lausuntonsa varautumisesta on tulkittu väärin.