Kokoomuksen Jyväskylän puoluekokoukselle 5.-7. kesäkuuta 2026 on tehty kaikkiaan 287 aloitetta. Niistä yksi kulmakarvoja ehkä nostattava on opiskelijaliitto Tuhatkunnan aloite otsikolla ”Vankiloissa tulisi tarjota vain kasvipohjaista ruokaa”.
Aloitteen mukaan jokainen vanki lisää yhteiskunnan kustannuksia ja kasvattaa vankilaruoan ympäristöjalanjälkeä.
– Vankilassa arki on vahvasti järjesteltyä ja rajoitettua, eikä saman ruoan tarjoaminen kaikille olisi poikkeus muuhun vankilaelämään nähden. Kun kaikille tarjottaisiin samaa ruokaa, olisi järjestelmä yksinkertainen ja tasapuolinen.
– Mitä enemmän valinnanvapautta lisätään vankiloissa, sitä enemmän hämärtyy rangaistuksen ja normaalielämän välinen raja. Vankilan tehtävä on tarjota ruokaa – ei ruokaa, joka on varmasti jokaisen sinne rangaistustaan suorittamaan päätyneen makuun. Sen lisäksi, että kasvipohjaiseen ruokaan siirtymisellä yhteiskunta antaa selkeän signaalin rikoksentekijöille, olisi siirtymällä myös positiivisia kustannus- ja ympäristövaikutuksia, aloitteessa perustellaan.
Vankilat ovat opiskelija-aloitteen mukaan valtion laitoksia, joilla on mahdollisuus ja velvollisuus toteuttaa niin moraalisesti, taloudellisesti kuin ekologisestikin vastuullisia ratkaisuja.
Kokoomuksen puoluehallitus on nyt antanut aloitteeseen vastauksensa, jonka se toivoo riittävän selvitykseksi aloitteen osalta. Lopullisesti aloitteesta kuitenkin päättää puoluekokous.
Puoluehallitus toteaa pitävänsä tärkeänä, että julkinen sektori käyttää veronmaksajien varoja vastuullisesti ja tehokkaasti. Puoluehallitus kuitenkin katsoo, ”ettei vankiloissa tarjottava ruoka ole rangaistuksen sisältö, vaan osa laitosten perushuoltoa”.
– Rikosseuraamusjärjestelmän tehtävänä on panna täytäntöön oikeuden määräämät seuraamukset turvallisesti, yhdenvertaisesti ja ihmisarvoa kunnioittaen. Siksi ruokahuollon järjestämisen ohjaavina perusteina tulee olla tarkoituksenmukaisuus, kustannustehokkuus ja terveellisyys, ei pyrkimys lisätä rangaistuksen tuntua ruokatarjonnan rajoittamisen kautta, puoluehallitus toteaa aloitevastauksessaan.
– Puoluehallitus pitää kuitenkin aloitteen henkeä kannatettavana siten, että vankiloissa tarjottavan ruuan kasvipohjaisuuden osuutta kasvatettaisiin tulevaisuudessa, huomioiden ravitsemussuositukset, terveydelliset tarpeet, allergiat, ja muut välttämättömät erityisruokavaliot.