Turuntauti, näin Uusi Suomi kuvasi toimittaja Ilkka Juvan jutussa Turun päätöksentekoa. Juttu kertoi korruptiosta, rakentamisesta ja talouselämän otteesta kaupungin hallinnossa.
Mielikuva on elänyt sitkeästi vuosikymmeniä. Turku on kärsinyt siitä, vaikka samankaltaista vehkeilyä on ollut muuallakin.
Pelkästä pilkasta ei ole kyse. Turun päätöksenteko on ollut hidasta ja valtuuston rooli heikko. Lisäksi virkamiesten väitettiin jalostaneen pöytäkirjoja.
Riitely ja valitukset ovat olleet Turun taudin tunnusmerkkejä. Esimerkiksi Helsingin valtuustoon verrattuna Turun valtuutetut ovat välillä vaikuttaneet räsynukeilta, jotka potkitaan nurkkaan silloin, kun on pitänyt tehdä ratkaisuja.
Valtuuston päätös raitiotien palauttamisesta on poliittisesti ja kaupungin imagon kannalta merkittävä. Puoluelinjat hajosivat, ja ponnekkaasti hanketta vastustaneet elinkeinoelämän aktivistit hävisivät.
Päätöstä edelsi vuosien valmisteltu ja ankara taustalobbaus. Silti valtuuston kokous sujui mallikkaasti, eikä keskustelussa sorruttu ylilyönteihin.
Yksi suurimpia voittajia on raitsikkaa kannattanut turkulainen pääministeri Petteri Orpo (kok.). Valtuusto saattoi päivittää Turun kokoomuksen sisäisiä valta-asetelmia.
Kokoomuksen ryhmän enemmistöstä huolimatta valtuusto oli samalla linjalla kuin Orpo, edellinen pormestari Minna Arve (kok.) ja nykyinen apulaispormestari Sini Ruohonen (kok.). Ratikka-Turun kokoomus voi näyttää erilaiselta kuin kumipyöräkokoomus.
Kokoomuksen nousevalle kyvylle, kansanedustaja Ville Valkoselle ja puolueen ikiaktivisteille (Anders Blom, Kaija Hartiala, Olli A. Manni) raitsikkaäänestys oli ikävä takaisku.
Turun imagoon vaikuttanee myös ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavion (ps.) purkaus. ”Vihreät kommunistit vievät rahat ja hyvinvoinnin”, Tavio vaikeroi.
Taviokin lienee altistunut vihreille vaikutteille, koska hänen mukaansa raitsikka on tarkoitus tehdä kierrätystavarasta.
– Sanotaan ei kalliille, vanhanaikaiselle, ruosteisia ratapätkiä kulkeville raitiotielle.
Varsinaisuomalainen liikennepolitiikka ei välttämättä aukea ulkopaikkakuntalaisille. Valtuutetut Valkonen ja Tavio vastustivat raitiovanuja, koska hankkeen hintalappu oli 500 miljoonaa euroa. Siitä yli kaksi kolmasosaa jää Turun maksettavaksi.
Maakuntahallituksen puheenjohtaja Valkonen ja ministeri Tavio kannattavat innokkaasti länsiradan rakentamista. Se maksaisi noin kolme miljardia euroa.
Erona raitsikkaan olisi se, että rahoituksesta valtaosa kaivettaisiin muiden kuin turkulaisten kukkaroista. Tosin heiltäkin yli 200 miljoonaa euroa.
Raitioliikenteen pitäisi alkaa vuonna 2033, seitsemän vuotta päätöksen jälkeen. Turun veljeskaupungissa Tampereella ensimmäinen vuoro ajettiin kuusi vuotta valtuuston päätöksestä.
Turusta tehdään usein pilkkaa. Osaksi siksi, että turkulaiset ottavat sen turhan tosissaan. ”Menee nauruhermoni purkuun. Taidan siirtää paperini Turkuun”, tunnelmoi Jorma Ruonansuu.
Turku on erilainen kaupunki. Historia, Ruotsin vallan aika ja Ruotsin läheisyys ovat lyöneet siihen oman laatuleimansa. Jos Turkua ei olisi, se pitäisi äkkiä keksiä.
Ilman Turkua nykyinen Suomi olisi erilainen. Se puuttumista voi kuvitella miettimällä Viipurin menetyksen vaikutuksia.
Turkua tarvitsevat helsinkiläisten lisäksi pubissa istuvat tamperelainen ja porilainen.
”Tiäksää, että Pori on Suamen Turku.”
