Vihreiden Sofia Virta: Suomi voi olla ensimmäinen, joka sai ilmastopäästönsä kuriin

Vihreiden puheenjohtaja kertoi puolueensa vision Suomesta vuonna 2035.
Sofia Virta piti puheen Vihreiden puoluekokouksessa Turussa 23. toukokuuta 2026. STR / LEHTIKUVA / LAURA UKKONEN
Sofia Virta piti puheen Vihreiden puoluekokouksessa Turussa 23. toukokuuta 2026. STR / LEHTIKUVA / LAURA UKKONEN

Suomessa kaivataan muutosta, vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta sanoi lauantaina Vihreiden puoluekokouksessa pitämässään puheessa.

Hänen mukaansa nykyiset valtapuolueet keskittyvät liiaksi oman kannatuksensa ja asemansa turvaamiseen. Puolueiden tulisi keskittyä ennemminkin siihen, mitä Suomelle tapahtuu tulevaisuudessa, Virta pohti.

Puheessaan Virta visioi sitä, millainen maa Suomi voisi olla vuonna 2035, mikäli hänen johtamansa puolue olisi vallassa. Suomi voisi olla hänen mukaansa ensimmäinen maa, joka saisi ilmastopäästönsä kuriin.

– Tarina maasta, jossa lapsiköyhyys on poistettu, oppimistulokset ja osaamistaso ovat jälleen maailman huippua. Maasta, joka uskalsi rakentaa taloutensa korkean jalostusarvon, kiertotalouden, puhtaan teknologian, luovien alojen ja rohkean uudistamisen varaan ja joka ensimmäisenä sai ilmastopäästönsä kuriin, Virta sanoi.

Hän huomauttivVihreiden olevan puolue, joka on osannut katsoa tulevaisuuteen.

– Meillä vihreillä on aina ollut tehtävä. Meidän tehtävämme on ollut olla se liike, joka uskaltaa nähdä tulevaisuuden ennen muita, Virta puhui.

Suomessa johdetaan liikaa pelolla, Virta arvioi puheessaan.

Poimintoja videosisällöistämme

– Haluammeko me elää pelossa vai uskoa siihen, että tulevaisuus voi vielä olla parempi? Sillä juuri nyt tuntuu, että Suomea johdetaan pelolla. Ja pelko… se on huono johtaja.

Tilalle kaivattaisiin nyt enemmän rohkeutta, sillä nykyiset päättäjät eivät uskalla visioida parempaa tulevaisuutta, hän jatkoi.

Rohkeus loisi hänen mukaansa enemmän uskoa tulevaan.

– Rohkeutta sanoa, että Suomella voi olla vielä parempi tulevaisuus. Ja ennen kaikkea rohkeutta sanoa ääneen jotakin, mikä tässä ajassa tuntuu lähes radikaalilta: kaikki voi mennä myös hyvin, Virta puhui.

Vihreiden puoluekokous käydään tänä viikonloppuna Turun Kupittaalla.

Helsinki Garden -hankkeeseen ei ole käytetty yhtäkään euroa veronmaksajien rahaa.
Puolueen kannatus korostuu Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa syntyneiden joukossa.
Perussuomalaisten mukaan mahdolliset epäselvyydet on selvitettävä perinpohjaisesti.
Mainos