Aikaisen kesän ystäville tulee tylyjä uutisia. Viikonloppu tuo vielä mukanaan paikoin jopa yli 20 asteen lämpötiloja, mutta sunnuntain kuluessa sää muuttuu rajusti, kertoo Foreca.
Lämpimät lounaisvirtaukset vaihtuvat viileisiin, suorastaan kylmiin pohjoistuuliin. Ensi viikolla voidaan kokea vuodenaikaan nähden jopa harvinaisen kylmää säätä: ennusteet ovat väläytelleet osaan maata lumi- ja räntäsateita voimakkaan tuulen kera. Pohjoisessa lunta voi ajoittain tulla pyryttämällä.
Lämmin sää väistyy Suomen itäpuolelle ja meille virtaa vuodenaikaan nähden hyvin koleaa ilmaa kaukaa Barentsinmereltä saakka. Kolean loppukuun todennäköisyys on kasvanut jyrkästi viime päivinä, ja nyt tämä skenaario näyttää Forecan mukaan yhä todennäköisemmältä.
Lauantai on viikonlopun päivistä lämpimin ja kuivin. Sade- ja ukkoskuuroja tulee vielä itärajalla ja Keski- ja Lapissa. Muualla on pääosin aurinkoista ja poutaista. Lämpötila on suuressa osassa maata 20 asteen vaiheilla tai sen yläpuolella. Aivan eteläisimmässä Suomessa voidaan kolkutella jopa hellerajaa, 25 astetta.
Viileneminen lähtee etenemään sunnuntaina, kun keskisen Suomen yli liikkuva matalapaineen keskus työntää lämpimimmän ilman maamme itäpuolelle. Jatkuvia sateita saadaan ainakin maan pohjoisosassa, etelämpänä kyse on runsaista sade- ja ukkoskuuroista, joita voi kulkea saman paikkakunnan ohi useampaan otteeseen.
Lämpötila jää jo sunnuntaina 20 asteen alapuolelle, Lapissa paikoin vain 10 asteen vaiheille. Varsinainen ”pohjakosketus” säähän ja lämpötiloihin koetaan tämänhetkisen ennusteen mukaan tulevan viikon puolivälissä. Lohdullista ennusteessa on, että sää näyttäisi hitaasti lämpenevän valmistujaisviikonloppua kohden mentäessä. Uutta kesäistä aaltoa ei kuitenkaan ole näköpiirissä, eli lämpötila on jäämässä keskivertoa koleampiin lukemiin – pääosin 10 ja 15 asteen välille.