Kelan pääjohtaja Lasse Lehtonen myöntää, että töihin tekisi mieli jo palata, vaikka sairaslomaa on jäljellä tätä haastattelua tehtäessä vielä puolitoista kuukautta – toukokuun loppuun.
Joulukuussa julkisuuteen levisivät kuvat poliisien saattamasta Lehtosesta Brysselin lentokentällä. Silminnäkijät kuvasivat häntä sekavanoloiseksi.
Ei, Lehtonen ei ollut humalassa vaan puhalsi alkometriin nollat. Koneeseen hän ei päässyt siksi, että lähtöportilla Finnairin sovelluksesta oli kadonnut boarding pass, vaikka turvatarkastuksessa se oli vielä näkynyt. Onneksi, hän sanoo nyt.
Sekavuus selittyi kohonneella aivopaineella. Tämä selvisi, kun Lehtosen poika – lääkäri ammatiltaan – oli Brysselissä toimivalle lääkärille esittänyt, että pään TT-kuvaus olisi varmasti tarpeellinen.
Hoitamattomana hengenlähtö olisi ollut lähellä. Edessä oli ambulanssilento Suomeen. Kaksi kuukautta sairaalassa. Kaksi viikkoa tehohoidossa. Viisi päivää hengityskoneessa.
Paino putosi 14 kiloa. Lihasvoiman palauttamiseksi Lehtonen on joutunut tekemään töitä. Kuntoutus on edennyt kuitenkin hyvin. Kun miestä katsoo, ei uskoisi, miten vakavassa tilassa hän oli vielä talvella. Sairaslomalla on ehtinyt nukkua univelat pois. Lehtonen kertoo edistäneensä myös akateemisia kirjaprojektejaan. Ja toki sote-asioita on tullut seurattua tiiviisti.
Sanotaan, että hyvinvointiyhteiskunnan palvelulupaus pitäisi miettiä uusiksi. Oletko samaa mieltä ja jos, mistä palveluista pitäisi tinkiä?
– Kyllä ja ei. Minusta on hyvä erottaa kaksi asiaa: paljonko rahaa käytetään ja mitä sillä saadaan vastineeksi. Vaikka ehkä viime vuosikymmenellä olimme selkeästi jäljessä muista Pohjoismaista, nykyisin käytämme terveyden ja sairaanhoitoon yli kymmenen prosenttia bruttokansantuotteesta, mikä on ihan kilpailukykyinen luku.
Kysymys ei ole välttämättä siitä, että palveluita pitäisi karsia, vaan meidän pitää oikeasti katsoa sitä, minkä takia järjestelmämme on tehoton eikä pysty tuottamaan palveluita sillä tavalla, kun monet muut verrokkimaamme Euroopassa.
Tutkija Johanna Vuorelman (HS Vieraskynä 10.4.) mukaan suomalaiset ovat menettäneet luottamuksensa suomalaiseen hyvinvointivaltioon ja sote-palveluihin. Minkälainen lähtökohta tämä on ryhtyä isoon remonttiin?
– Luottamuksen menetyksen taustalla vaikuttavat kaksi keskeistä asiaa: oma tai läheisen asiakaskokemus. Meillä satsataan aivan liian vähän siihen, miten ihmiset otetaan sote-palveluissa vastaan. Jos pääset takaisinsoittopalveluun eikä kukaan soita sinulle takaisin, ei se lisää luottamusta järjestelmään.
Asiakkaiden tarpeet ja vaikutusmahdollisuudet eivät ole heijastuneet meillä riittävästi sote-järjestelmän kehittämiseen. Meillä toimitaan paljolti yhä suunnitelmatalouden mallilla, jossa joku keskusviranomainen päättää asiat puolestasi. Hyvinvointialueilla ihmiset menevät hoitoon siellä, missä asuvat eikä meillä paljon puhuta siitä, että voisi mennä hoidattamaan vaivojaan naapuriinkin, jos ei ole tyytyväinen.
– Sote-uudistuksen yksi ongelma on se, että päätösvalta karkaa kauemmas. Erikoissairaanhoidossa keskittäminen voi olla hyvä, muttei välttämättä perustason lääkäripalveluissa. Maailmalta kun katsotaan malleja, niin hajautetut järjestelmät, joissa on ammatinharjoittajina toimivia omalääkäreitä, ovat ihan yhtä tehokkaita ja asiakastyytyväisyydeltään selvästi parempia kuin tämä suomalainen nykyjärjestelmä.
Suomessakin on meneillään nyt erilaisia omalääkärikokeiluja alueilla. Eikö tämä ole askel eteenpäin?
– Kyllä on, mutta kovin hitaasti tämä etenee. Meillä aloitetaan aina joku selvitys, vaikka ei tässäkään mistään kuulennosta ole kysymys. Ihmiset voisivat varata ajan haluamalleen lääkärille ja sitten meillä olisi järjestelmä – vaikka Kela-korvausjärjestelmä – josta kompensoidaan tätä taloudellisesti.
– Valinnanvapauskokeilu on edesauttanut jo sitä, että meillä on tullut uusia lääkäripalveluja tarjoavia yrityksiä markkinoille. Minusta meidän pitäisi katsoa suoraan mallia Euroopasta. Vastaanoton perustaminen ei sinänsä vaadi mitään isoja investointeja, monissa Euroopan maissa lääkäripalveluja saatetaan antaa oman kodin takahuoneessa. Sitten tarvitaan toki infrastruktuuria, potilastietojärjestelmiä, laboratorio- ja kuvantamispalveluja.
– Diagnostiikkajohtajana ajoin pitkään sitä, että näitä olemassa olevia julkisen sektorin palveluja voitaisiin hyödyntää ja avata niin, että esimerkiksi julkisen sektorin laboratoriossa voisi käydä yksityislääkärin lähetteellä.
Julkisen sektorin potilastietojärjestelmä voisi taas olla kuin tieverkko, jota lääkärit voisivat käyttää tiettyä perusmaksua vastaan.
Viittasit, ettei sote-palveluja tarvitsisi välttämättä karsia, jos niihin saadaan tehokkuutta. Miten se käytännössä tehdään?
– Teknologia, kuten tekoäly ja erilaiset massadatapohjat, ovat tulevaisuudessa tärkeitä. Sote-rahoitusmallin yksi ongelma on kuitenkin se, että hyvinvointialueilla on rajalliset mahdollisuudet investoida uuteen teknologiaan, mikä estää tuottavuuden kasvua. Toiseksi hyvinvointialueiden yhtenäinen palkkausjärjestelmä ei kannusta tuottavuuden lisäämiseen, jos kaikille maksetaan periaatteessa samaa palkkaa riippumatta siitä, kuinka tuottava työntekijä olet.
– Hyvinvointialueiden rahoituksessa tämä kollektiivinen malli on ongelmallinen, koska se kannustaa enemmän kuluttamaan kuin tehostamaan toimintaa. Jos onnistut säästämään, saat seuraavana vuonna vähemmän rahaa käyttöösi. Nythän tämä näkyy siinä, miten Helsingiltä ja Länsi-Uudeltamaalta aiotaan rahoituslain uudistamisen myötä viedä rahaa huonommin talouttaan hoitaneille hyvinvointialueille.
Pitäisikö alueille antaa sitten verotusoikeus?
– Monet terveystaloustieteilijät ovat sanoneet, että tämä ratkaisisi monta ongelmaa, joten siinä mielessä uskon heitä. Verotus on Suomessa toisaalta kireää jo muutenkin, niin tässä pitäisi katsoa verotuksen kokonaisuutta. Olen joskus väläyttänyt tällaista verotuksen kattosääntöä, jota myös perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Heikki Vestman on verolakien perusoikeustarkastelussa tuonut esiin. Muuten jos meillä on monia itsenäisiä, verotusoikeuteen oikeutettuja tahoja, helposti jokainen nostaa vain sitä verotusta omalta osaltaan.
Monet asiantuntijat vaativat sairaalaverkon karsimista, mutta asia on poliitikoille vaikea. Mitä mieltä sinä olet?
– Keskussairaalaverkko on rakennettu meillä 1960–70-luvuilla, ja väestön sijoittuminen on nykyisin aivan toisenlaista. Totta kai tällaiset muutokset on otettava huomioon. Tässä on kuitenkin monia näkökulmia, joista yksi on kokonaisturvallisuus. Kriittisten palvelujen keskittäminen vain muutamaan paikkaan on riski.
Entä edessä oleva hoitajapula, kun väestö ikääntyy?
– Suhtaudun vähän kriittisesti malleihin, joissa katsotaan vain, paljonko meillä on yli 75-vuotiaita tai yli 80-vuotiaita. Sairaanhoidon kannalta toisenlainenkin tarkastelutapa on relevantti ja perustuu siihen, että viimeinen elinvuosi tulee yleensä kalliiksi muodostaen usein jopa 70 prosenttia koko elinajalle lasketuista sairaanhoidon kuluista. Ikääntymisen vaikutukset eivät sinänsä ole välttämättä niin suuria, jos ihmiset elävät yhä kauemmin, edessä on terveitä elinvuosia ja eläkeikääkin voidaan nostaa. Hoivan kulut väistämättä kuitenkin kasvavat, koska viimeinen elinvuosi hoivalaitoksessa maksaa ja se, että tätä tarvetta voitaisiin vähentää, on aika epätodennäköistä.
– Meillä puhutaan paljon henkilöstöpulasta, mutta kun katsotaan tilastoja, terveydenhuollon henkilökuntaa on Suomessa varsin runsaasti. Hoitajia asukasta kohti on selvästi enemmän kuin EU:ssa keskimäärin. Meidän pitäisi pohtia rohkeasti, tehdäänkö me asioita oikein ja katsoa malleja muualta.
Yli 65-vuotiaiden valinnanvapauskokeilusta on saatu osin ristiriitaista tietoa. Sanotaan, että mahdollisuutta ovat hyödyntäneet jo ennestään hyvätuloiset ja kaupunkilaiset. Miten näet tämän?
– Meillä on pinttynyt ajattelutapa, että katsomme terveydenhoitojärjestelmää pelkästään yhdenvertaisuuden kannalta. Se on yksi tärkeä kriteeri, mutta vain yksi. Muita tärkeitä asioita ovat asiakaslähtöisyys, tehokkuus, vaikuttavuus, potilasturvallisuus ja potilaan itsemääräämisoikeus. Kun olen koulutukseltani myös juristi ja tutkinut potilaiden oikeuksia niin se, että saat itse valita sen lääkärin ja toiveesi hoidosta otetaan huomioon, on myös erittäin tärkeä kriteeri ja arvo ja osa potilaan itsemääräämisoikeutta. Jos tuijotamme vain yhdenvertaisuutta, asiakasnäkökulma karkaa yhä kauemmas.
Kun jouduit ambulanssilentokoneella Suomeen, minkälaisia olivat omat kokemuksesi hoidosta?
– Koen, että olen saanut erittäin hyvää hoitoa. HUS on iso kone. Parhaiten siellä pärjää, kun antaa systeemin tehdä työtään ja menee prosessin mukana. Vaativa erikoissairaanhoito – se on Suomessa kyllä korkeatasoista.
Tärkein viestisi sote-asioista päättäville poliitikoille?
–Tuottavuutta pitää parantaa ja järjestelmälähtöisyyttä vähentää. Meidän pitää pystyä rohkeasti uudistumaan ja ottamaan nopeammin uutta teknologiaa käyttöön.
Lasse Lehtonen
- Syntynyt 1.2.1962 Liedossa.
- Koulutukseltaan lääketieteen ja oikeustieteen tohtori.
- Valittiin Kelan pääjohtajaksi huhtikuussa 2025. Toimii sivutoimisesti myös Helsingin yliopiston terveysoikeuden professorina.
- Työskennellyt aiemmin Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä erilaisissa tehtävissä, viimeksi HUS-yhtymän diagnostiikkajohtajana.
- Perhe: Vaimo ja kaksi aikuista lasta.
- Harrastukset: Poliittinen historia ja turvallisuuspolitiikka. Kuuluu Paasikivi-seuraan sekä Atlantti-seuraan ja käy tilaisuuksissa kuuntelemassa esitelmiä. Liikuntalajeista seuraa aktiivisesti jalkapalloa. Itse harrastaa vaimonsa kanssa sauvakävelyä, pelaa golfia, käy kuntosalilla ja uimassa.
Juttu on julkaistu ensin 22.5 ilmestyneessä Nykypäivä-lehdessä