Artikkelit: Tekoäly

Tekoälysovellusten äärimmäisen nopea kehitystahti vaikeuttaa niitä koskevan sääntelyn muovaamista.
Verkossa suomalaiset luottavat eniten viranomaisten ja tunnettujen uutismedioiden tuottamiin sisältöihin.
Tilastokeskuksen tietojen mukaan suomalaisen työn tuottavuus koki laskun viime vuonna.
Kielimalleihin perustuvan tekoälyn kyky oppia uusia asioita hämmästyttää tutkijoita.
Tutkimuksen mukaan arvattavuus heikkenee yhtä näppäintä painamalla.
Sovelluksen idea oli kehitellä kodin ylijäämäruoasta uusia reseptejä.
Tutkijoiden mukaan ei ole selvää ajatteleeko tekoäly oikeasti vai esittääkö se ajattelevansa.
Myönteisimmin tekoälyyn suhtautuvat kokoomuksen ja vihreiden kannattajat.
Lukija puhuu niin englantia kuin paikallista orijan kieltä.
Kehittyneempien tekoälyjärjestelmien käyttöönottoa pitäisi kuitenkin rajoittaa ennen kuin niiden turvallisuus ja eettisyys on selvitetty.
Ruotsalainen musiikkipalvelu Spotify käyttää paljon resursseja tekoälyn torjumiseen samalla investoiden sen kehittämiseen.
Ensi viikon täysistunnossa äänestetään tekoälyn sääntelystä.
Huippututkija arvioi yleisen tekoälyn vaativan ihmisen nuoruuden kaltaista oppimisprosessia.
Tekoälyjärjestelmä katsoi ihmisen häirinneen tehtävänsä suorittamista. Amerikkalaisupseeri sanoi myöhemmin, että kyseessä oli vain ajatuskoe.
Espoossa käytetty matematiikkasovellus on osa turkulaisen FourFerries -yrityksen digitaalista oppimisympäristöä eMathStudiota.
Uskottavilta vaikuttavat hakukonevastaukset kopioidaan testin perusteella suoraan muiden sivustojen sisällöstä.
Professori Po-Shen Loh'n mukaan meidän kannattaa tunnistaa ja hyödyntää tekijöitä, joihin tekoäly ei pysty.
Tekoälyä hyödyntävä sovellus on saatavilla vain yrityskäyttöön.
Osa tutkijoista uskoo uuden teknologian uhkaavan pian yhteiskuntien vakautta.
Tutkijoiden mukaan tulos kyseenalaistaa joukkoistettujen verkkokyselyjen luotettavuuden.
Kun tekoäly oppii käyttämään kieltä kuin ihmiset, voi demokratia olla uhattuna.
Kuuluisa ohjelmistokehittäjä ja tutkija Geoffrey Hinton uskoo tekoälyn olevan uhka.
Nick Bostromin mukaan tekoälyn kehittämisessä on edettävä maltilla.
Tutkijoiden mukaan sosiaalisten taitojen merkitys korostuu tulevaisuuden työmarkkinoilla.