Tekoälyn nopea kehitys on saanut koulut ja korkeakoulut pohtimaan, miten sitä voi käyttää. Verkkouutisten soittokierros Helsingin ja Turun yliopistoihin sekä Metropolia-ammattikorkeakouluun osoittaa, että tekoälyn käyttö on korkeakouluissa yleensä lähtökohtaisesti sallittua, kunhan asiasta kerrotaan avoimesti.
Turun yliopiston vararehtori Tapio Salakoskea harmittaa se, että tekoälyyn suhtaudutaan vilpin ja väärinkäytösten näkökulmasta. Kun ensimmäinen kielimalli ChatGPT julkaistiin 2,5 vuotta sitten, kuuluisat suuret yliopistotkin saattoivat ensireaktionaan kieltää tekoälyn käytön.
– Viimeaikaiset keskustelut tiedekuntien kanssa ovat osoittaneet, että tämä aihe ei ole ollenkaan taputeltu, edelleen tekoälyyn liittyy pelkoa ja hämmästystä, Salakoski kertoo.
Helsingin yliopiston vararehtori Kai Nordlundin mukaan yliopistolla on yhteiset ohjeet, mutta opettajalle jää kuitenkin paljon harkintavaltaa, miten tekoälyyn suhtautuu.
– Jos opetetaan vaikkapa ohjelmoinnin perusteita, ne täytyy ensin oppia itse. Korkeamman tason tietojenkäsittelytieteen kurssilla tekoälyn käyttö voi taas hyvinkin olla sallittua modernin ohjelmoinnin nopeuttamiseksi, Nordlund antaa esimerkin.
Metropolian Jatkuvan oppimisen johtaja Heidi Rontu kertoo, että ammattikorkeakoulukentälle on määritetty suositukset, joiden pohjalta korkeakoulut laativat tarkemmat ohjeet opiskelijoille sekä henkilöstölle. Neliportaisella asteikolla tekoälyn käyttö on joko kielletty, sallittu vapaasti tai siten, että siitä kerrotaan, ja joskus tekoälyn käyttö voi olla jopa vaatimus.
– Käytämme mieluummin sanaa tukiäly kuin tekoäly. Tukiäly tukee oppimista ja opetusta, mutta ei ohjaa sitä väärään suuntaan, Rontu sanoo.
Myös Rontun mukaan tekoälyn tulo herätti ensin huolta ja pelkoakin.
– Että apua, kirjoitetaanko opinnäytetyöt nyt tekoälyllä kokonaan. Mutta ei päätä voi hiekkaankaan pistää, vaan meidän on opetettava opiskelijoillemme tekoälyn käyttöä.
– Koulutamme ihmisiä, joiden täytyy olla valmiita moderniin työelämään. Siksi täytyy huolehtia siitä, että opiskelijat ymmärtävät tekoälyteknologian perusteet ja rajat, ja myös sen luotettavuuden omalla alalla, Kai Nordlund puolestaan määrittelee.
Salakosken mukaan tekoälyn tulo on samaa jatkumoa, jossa laskimien tultua pelättiin, etteivät lapset opi enää laskemaan ja tekstinkäsittelyohjelmien myötä, ettei kukaan opi enää kirjoittamaan.
Mutta missä vaiheessa opiskelijan harjoitustyö on niin pitkälti tekoälyn tekemä, ettei se enää ole opiskelijan oma hengentuote lainkaan – tämä on Salakosken mukaan keskeinen kysymys, johon selvää vastausta ei ole.
Äskettäin The New York Times uutisoi amerikkalaisopiskelijoista, jotka hermostuivat, kun professori vaikutti arvioittaneen kurssityön tekoälyllä lukematta sitä lainkaan, ja toisen opettajan luentomateriaali oli botin tuotos.
Metropolian Rontu ei usko, että näin voisi tapahtua heidän koulussaan.
– Kuulostaa aika villiltä. Opettaja voi kyllä hyödyntää tekoälyä monin tavoin, mutta ilman opiskelijan lupaa ei voi syöttää tämän tekemää tekstiä kielimalliin, jo tietosuojakysymystenkin takia, Rontu pohtii.
Kai Nordlund ja Tapio Salakoski pitävät myös skenaariota epätodennäköisenä.
– En ole tällaisesta kuullut, enkä usko sellaista tapahtuvan, sanoo Nordlund, jonka mukaan tekoäly voisi korkeintaan olla apuna oikeakielisyyden tarkistamisessa.
– Sehän se dystopia ja aika kauhukuva on, että opiskelija tekee tekoälyllä työn, jonka opettaja tarkistaa tekoälyllä, Salakoski toteaa.
Hän huomauttaa, että opettajia sitoo virkamieslainsäädäntö, joten esimerkiksi arvosanan päätöksentekijänä on oltava opettaja eikä kone.
– Kannustamme tuomaan tekoälyä avuksi, mutta kurssin arvostelun täytyy olla opettajan oman harkinnan lopputulos.
Salakoski painottaa, että tekoälyproblematiikka koskee sekä opiskelijoita että opettajia.
– Opiskelijoita ahdistaa se, että opinnäytetöiden kirjoittamisessa kannustetaan käyttämään tekoälyä apuna, mutta samalla pitää miettiä, että miten sitä nyt saa ja ei saa käyttää, ja miten sen käytöstä raportoidaan.
Rontun mukaan Metropoliassa ohjeistetaan, että opinnäytetöissä tekoälyä voi käyttää apuna esimerkiksi ideointiin, asiahakuihin ja tekstin selkiyttämiseen.
Korkeakoulujen mukaan opetus pohjautuu luottamukseen ja opiskelijan saama riittävä ohjaus opettajalta ehkäisee ylilyönnit tekoälyn käytössä. Kun pelisäännöt ovat selvät, ongelmia ei synny.
– Hyvin harvoin näissä päädytään niin sanottuun kurinpidolliseen menettelyyn, äkkiseltään en löytänyt yhtään tapausta, Rontu sanoo.
Helsingin yliopistossa ei Nordlundin mukaan ole sallittua tehdä kandityötä tai gradua tekoälyllä. Tarkoitus on, että opiskelija itse ymmärtää tutkielmansa sisällön. Jos teksti on poikkeavan korkealaatuista, se voi herättää epäilyt. Myös Nordlund korostaa opettajan ja opiskelijan vuorovaikutusta läpi prosessin.
– Mutta tuntumani on, että opettaja tuntee sen verran hyvin opiskelijansa, että voi seurata edistymistä ja tietää tämän tekevän työn itse. Ennenkin on ollut mahdollisuus plagioida tai saada kaverilta apua, Nordlund toteaa.
Turun yliopistossa rohkaistaan tekemään kokeiluja ja kertomaan niistä selkeästi.
– Opettajan kanssa sitten pohditaan, onko tekoälyä käytetty hyvin ja mikä opiskelijan oma rooli on ollut. Tätä nyt työstetään missä se raja menee. En haluaisi asettaa mitään tiukkaa rajaa, joka estäisi kokeilemasta ja opettelemasta tekoälyn käyttöä, Salakoski miettii.
Hänen mukaansa Turussa ryhdytty osin taas käyttämään valvottuja kynä ja paperi -tenttejä, joilla osaaminen varmistetaan.
Nyt opiskelunsa aloittava eläköityy noin vuonna 2075. Salakoski vertaa tilannetta viimeisten 50 vuoden aikana tapahtuneeseen tietotekniseen murrokseen – millaista osaamista työelämässä pitäisi tulevien vuosikymmenien aikana olla.
– Tämä on kysymys, johon kukaan ei pysty vastaamaan, mutta yliopistojen pitäisi edes yrittää. Siksikin harmittaa tämä vilppikeskustelu, koska se pilaa koko tekoälyn maineen.
– Kaikkeahan voi käyttää hyvään tai pahaan, se on ihmisen valinta. Ei ole tekoälyn vika, jos joku käyttää sitä disinformaatioon ja propagandaan. Valtava työ on, kun koko kansa pitää kouluttaa tähän, Salakoski jatkaa.