Artikkelit: Ulkomaat

Republikaanien kannatus nousi lähes 90 prosentissa Yhdysvaltain piirikunnista.
WSJ kertoo Ukrainan ja Venäjän varalle valmistellun suunnitelman eri versioista.
Jopa lastensuojelujärjestöt ovat kritisoineet Australian hanketta.
Pioneerijoukot voivat tukea Venäjän asevoimien toimintaa vahvistamalla huoltotukikohtia ja muita kohteita.
Pentagonin viestintä on vakuuttanut vielä kuluvalla viikolla, ettei Ukrainalle lähetettävässä aseavussa ole tapahtumassa muutoksia.
Kreml joutuu valitsemaan ensi vuonna joko hallitsemattoman inflaation tai laman. Keskuspankki on jo voimakkaan poliittisen painostuksen kohteena.
Republikaanien ehdokkaan menestys nojasi perinteisesti demokraatteja äänestäneisiin ryhmiin.
Vaalitulos oli selvä ennakkoon tiukoista mielipidekyselyistä huolimatta.
Aseiden hävittämispäätös peruttiin, koska niitä löytyi niin paljon.
Asiantuntijoiden mukaan hyökkääjä on kerännyt ohjusvarastoa.
Mark Rutten mukaan Ukrainan sota on vaarassa laajentua.
Viisas varautuu nyt monenlaisiin vaihtoehtoihin, ulkopolitiikan asiantuntija Henri Vanhanen sanoo näkökulmassaan.
Ympäristöaktivistien mukaan demokratia on kaapattu.
Internet ei ole kovin laajasti saatavilla Pohjois-Koreassa, joten ei ole pornokaan. Venäjällä ja rintamalla Ukrainassa on helpompaa.
Donald Trump keräsi vaaleissa 54 prosenttia miesten ja 44 prosenttia naisten äänistä.
Puolueet kokoontuvat kriisineuvotteluun.
Republikaanien ehdokkaalla on takanaan 276 valitsijamiestä.
Diktaattori uhkailee etelänaapuriaan ydinaseilla.
Palveluntarjoajan kautta tehdyn tietomurron uhrina on ollut ainakin varapresidenttiehdokas JD Vance.
Dmitri Peskovin mukaan USA on Venäjälle epäystävällinen maa.
Viranomaisten mukaan äänestyspaikoille kohdistetut pommiuhkaukset ovat peräisin Venäjältä.
Republikaanien Donald Trumpin voitto oli ennakoitua laajempi.
Ukrainan presidentti onnittelee republikaaniehdokasta vaalivoitosta.
Tuleva presidentti puhui kannattajilleen Floridassa.
Asiantuntijan mukaan Valkoisen talon nykylinjaan tyytymättömät äänestivät Michiganissa vihreää ehdokasta.
Donald Trump on saanut koko maan tasolla noin viisi miljoonaa ääntä enemmän verrattuna vastustajaansa.
Donald Trump on julistettu kolmen vaa'ankielisosavaltion voittajaksi.
Republikaanien Donald Trump on saamassa vahvan vaalituloksen monissa vaa'ankieliosavaltioissa.
Venäjän lennokki- ja ohjusiskut ovat aiheuttaneet merkittäviä vaurioita maan energiainfrastruktuurille.
Georgian osavaltion voittaja julistettiin.
Eskalaation välttely saattaa asiantuntijan mukaan johtaa konfliktin dramaattiseen laajentumiseen.
Pohjois-Carolina on ensimmäinen vaa'ankieliosavaltio, jonka tulos on vahvistettu.
Amerikkalaislehden mukaan Kamala Harrisin mahdollisuudet voittoon ovat heikentyneet merkittävästi.
Demokraatit ovat menettämässä enemmistönsä senaatissa.
Donald Trump johtaa ääntenlaskentaa kaikissa vaa'ankielissä.
Republikaanien ehdokas on nousemassa Yhdysvaltain 47. presidentiksi.
Ukrainan MiG-29-hävittäjät on varustettu Yhdysvaltain toimittamilla asejärjestelmillä.
Yhdysvaltain ulkopolitiikassa nähdään tuskin dramaattisia muutoksia presidentinvaalin myötä.
Kielimuurista on aiheutunut ongelmia Venäjän armeijassa ennenkin.