Artikkelit: -FI

Sosiaalisen median julkaisut ovat koituneet kohtalokkaiksi Ukrainan tekemien vastaiskujen myötä.
Rikosoikeuden professori kuvaa seksuaalirikoslain uutta nimikettä dramaattiseksi.
Yhdysvalloissa 2–4 miljoonaa ihmistä on työttömänä pitkän koronan vuoksi.
Noin 5500 konetta joutuu vakavaan turbulenssiin vuosittain USA:ssa.
Ukrainan asevoimien mukaan lennokit ovat tuhonneet muun muassa Venäjän tykistöasemia Hersonissa.
Sotilaalliset tappiot ovat pakottaneet Venäjän itsevaltaiset johtajat vaikeiden valintojen eteen aiemminkin.
Moninapainen maailma on asiantuntijan mukaan epävakaa.
Tarkoitus on rajoittaa Kremlin mahdollisuuksia rahoittaa sotaa.
Toimittajan mukaan Ukrainalla ei ole tarpeeksi voimaa suoraan hyökkäykseen.
Kukaan budjettiriihessä ei ollut huolissaan valtion menojen kasvusta.
Europarlamentaarikon mukaan maa on suurin syyllinen energiariippuvuuteen.
Ilmatieteen laitoksen mukaan monin paikoin tulee sadekuuroja.
Kokoomusjohtajan mukaan peruspalveluiden turvaaminen on vaakalaudalla.
Vostok-harjoituksista julkaistiin aiempina vuosina mahtipontisia propagandakuvia.
Kyberturvallisuuden asiantuntijan mukaan lännen on pystyttävä parempaan.
T-64-vaunu tulitti kohdettaan kymmeniä kertoja epäsuoralla tulella.
Ilmoitus uuden ryhmän perustamisesta on toimitettu heinäkuussa.
Maanpaossa elävän poliitikon mukaan propaganda ei uppoa uuteen sukupolveen.
Ekonomistin mukaan päätökset voivat kannustaa lisäämään sähkönkulutusta ja nostaa sopimusten hintoja.
Kai Mykkäsen mukaan kokoomus esitti viime syksynäkin yli kahden miljardin euron säästöjä.
Yhteinen tie päättyy eduskuntavaaleihin.
Jos bensiinin hinta laskee ja sähkön hinta nousee, pitääkö hankkia aggregaatti sähköntuotantoon?
Kansanedustajan mukaan budjettiriihi kävi kalliiksi tuleville sukupolville.
Michael McFaulin mukaan Venäjältä rakastetaan tulla Nato-maihin rentoutumaan.
Entisen PS-johtajan mielestä tulossa on ikäpolvemme kovin herätys.
Johanna Vuorelma toivoo, että kuva käydyistä keskusteluista tarkentuu pian.
Venäjällä on mukana vain viidennesosa aiemmasta joukkomäärästä.
Entinen europarlamentaarikko syyttää vihreää aatetta energiapolitiikan kaaostilasta.
Syyskuussa aloitettavien tehosterokotusten arvioidaan pelastavan USA:ssa jopa 18000 henkeä kevääseen mennessä.
Asiakkaiden palautevyöry on selvityksen mukaan vaikuttanut hinnoitteluun.
Kyseessä olisi vastatoimi, jos länsi asettaa tuotteille hintakatot.
Ukrainan kerrotaan valmistelevan operaatioita Donbasin ja Harkovan alueilla.
Pakkauskokojen pienentäminen on yleistynyt inflaation kiihtyessä.
Hyökkääjän panssarivaunuja kerrotaan tuhotun 2 009.
Kuluttaja-asiamies on puuttunut A-Lottex Oy:n puhelinmyyntiin.
Entisen ministerin mukaan on vastuutonta jättää tarvittavat päätökset tekemättä äänestäjien pelossa.
Timo Heinosen mielestä valtion velkaantuminen ei näytä herättävän huolta hallituksessa.
Tulevissa budjettikehyksissä ei ole suunnitelmaa velkaantumisen pysäyttämiseksi.
Liisa Hyssälän mielestä konkurssi olisi ollut pelastuspakettia parempi vaihtoehto.
Valtiovarainministeri ehdotti heinäkuussa talouspoliittisen ministerivaliokunnan kokousta.