Artikkelit: Kotimaa

Tilanteen sanotaan heikentävän pelastustoimen toimintavarmuutta.
Sijoitus on heikoin sitten vuoden 2016.
Asiantuntija listaa neljä arkista virhettä, jotka voivat pudottaa auton jälleenmyyntiarvoa roimasti.
Tiedeyhteisön on saatava olla vapaa, utelias ja riippumaton, korostaa Anna-Kaisa Ikonen.
Kansliapäälliköiden työryhmä sai esityksensä STEA-avustusten lisäperusteista valmiiksi.
Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto muistuttaa valkohäntäpeuran olevan vieraslaji.
Havaintojen määrä on ajankohtaan nähden tyypillisellä tasolla.
Helsinkiläisessä Alepassa kokeillaan astetta järeämpää keinoa makeisten näpistelyn ehkäisemiseksi.
Verkosta ostaminen voi tekoälyagenttien myötä muuttua entistä automaattisemmaksi.
Korkeakoulujen kevään toiseen yhteishakuun osallistui 149 000 hakijaa.
Lentokoneen ja porrasauton törmäys ei aiheuttanut henkilövahinkoja.
Pysäköinti maksaa euron tunnilta tai enintään viisi euroa vuorokaudelta.
Pikkumanulit madotettiin ja sirutettiin sillä aikaa kun äiti kävi hankkimassa ruokaa. Kaksi on tyttöjä, yksi poika.
Kyselyn mukaan suopeimmin lakkoihin suhtaudutaan julkisella sektorilla.
Pulaa pienistä vuokra-asunnoista on esimerkiksi Vaasassa, Joensuussa ja Lappeenrannassa.
Ennakointi on paras tapa ehkäistä vahinkojen syntymistä.
Vauriota päästään korjaamaan vasta ensi yön aikana.
Insta ja yhdysvaltalainen puolustusteknologiayhtiö Chaos ilmoittivat aloittavansa yhteistyön.
Toiseksi tärkeimpänä kyselyssä pidettiin kotimaisen tuotannon turvaamista.
Moni autoilija ei huomaa riskiä ennen kuin on jo myöhäistä.
Perussuomalaiset ohitti keskustan ja nousi kolmanneksi suosituimmaksi puolueeksi.
Lennokkeja ei havaittu, ja rajoitusalue on purettu.
Yhden laturin vaikutus sähkölaskuun on pieni, mutta vanhojen latureiden kanssa kannattaa olla tarkkana.
Kansanedustaja huomauttaa, että Venäjä tapaa luoda itse ongelman, jonka hallitsijana se sitten esiintyy.
Myös vyöruusurokotusta tarjotaan jatkossa immuunipuutteisille henkilöille.
Helsingin Pride-kulkueessa toivotettiin lääkäreitä helvettiin.
Kahdeksan tölkin olutpakkaus voi tulla selvästi irtotölkkejä kalliimmaksi.
Höyrysaunassa on joutunut päivystämään valvoja.
Niin kutsuttu armovuosikeräys järjestetään Hämeen poliisilaitoksen alueella.
Raportti sai Grokilta ja Claudelta positiivisen arvion.
Kesäkuussa oli 13 hellepäivää, ja kuukauden keskilämpötila oli suuressa osassa maata 1–2 astetta yli keskiarvon.
Vainikkalan raja-asemalla liikenne jatkuu, ja Viro ja Latvia ryhtyivät valmistelemaan nyt päättyvän rahtiliikenteen lopettamista itse jo viime vuonna.
Muutoksen tarkoituksena on parantaa käyttäjien yksityisyyttä.
Kasvoille ja kaulalle aurinkovoidetta tulisi levittää kaksi sormenleveyttä.
Mökin jäähdytyslaite voi aiheuttaa vesivahingon huomaamatta.