Yle: Vihreät vaativat ääniharavaa eroamaan aluehallituksesta Satakunnassa

Luottamuspulan syynä ovat toistuvat poissaolot.
Alue- ja kuntavaalien ennakkoäänestystä huhtikuussa 2025. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Alue- ja kuntavaalien ennakkoäänestystä huhtikuussa 2025. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Satakunnan vihreiden aluevaltuustoryhmästä eronnutta Oskari Siitaria vaaditaan eroamaan myös aluehallituksesta. Siitari ei toistaiseksi ole jättänyt eroanomustaan, Yle kertoo. Mikäli hän ei eroa itse, koko aluehallitus pitää erottaa ja valita uudelleen ilman Siitaria.

Ensimmäistä kertaa ehdolla ollut Siitari sai kuntavaaleissa Porissa 490 ääntä ja aluevaaleissa 558. Hän tuli valituksi molempiin valtuustoihin vihreiden ääniharavana.

Keväästä lähtien Siitarille on kertynyt runsaasti poissaoloja luottamustehtävistään.

Siitari on jo aiemmin jättänyt Porin vihreän valtuustoryhmän. Hän ilmoitti äskettäin myös eroavansa Porin kaupunginvaltuustosta mutta perui pian eronsa, Yle kertoi tiistaina.

Perussuomalaiset ohitti keskustan ja nousi kolmanneksi suosituimmaksi puolueeksi.
Pääministeri painottaa, että yhtään euroa ei makseta ennen hankkeen käynnistymistä.
Asiantuntija muistuttaa julkisen sektorin paisumisesta.
Mainos