Suomen riistakeskus Uusimaa on myöntänyt alueelleen ensi syksyn metsästyskaudelle 1 706 hirven ja 9 855 valkohäntäpeuran pyyntilupaa. Paikalliset pelkäävät, että valkohäntäpeurakannat ryöstäytyvät käsistä, kertoo Maaseudun Tulevaisuus.
Raaseporin Bromarvin kylässä asuva Patrick Fredriksson on pettynyt myönnettyihin lupamääriin.
– Meidän seurueemme haki 58 valkohäntäpeuralupaa, mutta saimme vain 10. Lupamääriä on pienennetty, vaikka täällä ollaan lähestymässä kaikkien aikojen korkeampia valkohäntäpeurakantoja, sanoo Fredriksson MT:lle.
– Tulevan metsästyskauden jälkeen kaikkein tiheimmillä peura-alueilla tulee varmasti olemaan jopa ennätyksellisen korkeita valkohäntäpeurakantoja, koska myönnetyt lupamäärät eivät enää kaikkialla riitä kannan pienentämiseen, arvioi Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliiton (MTK) kenttäjohtaja Timo Leskinen lehdelle.
Valkohäntäpeurojen kantatavoite on nykyisin täällä 25–35 peuraa tuhannella hehtaarilla, kun se aiemmin on ollut hieman eri perusteilla 12–16.
Valkohäntäpeurakanta on tiheimmillään juuri Raaseporin alueella. Luonnonvarakeskuksen (Luke) kanta-arvioiden mukaan alueella on 46,3 valkohäntäpeuraa tuhannella hehtaarilla.
– Jos minä lasken peuroja keväällä, saan tulokseksi ainakin puolet enemmän”, Fredriksson sanoo. Määrät eivät voi vähentyä, vaikka kaikki luvat käytettäisiin. Viime aikoina täällä on jäänyt paljon lupia käyttämättäkin, harmittelee Fredriksson.
Fredriksson uskoo, että kanta-arviossa aliarvioidaan peurojen todellista määrää.
– Kun täällä on arvioitu hirviä olevan 3–4 kappaletta tuhannella hehtaarilla, lentolaskennassa määrät ovat olleet 9–10 hirveä. Todellinen peurakanta on varmasti samaan tapaan paljon isompi.”
MTK:n Leskinen on huolissaan kannan kasvusta.
– Saalismäärä on ollut laskussa jo viiden vuoden ajan ja tämä suunta on täysin väärä.”
Fredriksson toteaa, että ”tilanne on katastrofaalinen maanviljelijöiden kannalta, viljelystä on tullut mahdotonta.”
– Kaikki mitä haluaa viljellä, pitäisi aidata. Siinä missä muualla pidetään eläimiä aitojen sisäpuolella, meillä niitä pystytetään, jotta peurat pysyvät poissa”, Fredriksson kiteyttää.
”Miksi valkohäntäpeuran metsästyksestä on tehty niin vaikeaa?”
Leskinen penääkin enemmän joustavuutta valkohäntäpeurojen kannanhallintaan.
– Alueelliset erot peuratiheyksissä ja vahinkojen määrässä tulee ottaa selvästi paremmin huomioon. Valkohäntäpeurat aiheuttavat paikoin valtavasti ongelmia, aivan kuten valkoposkihanhet Itä-Suomessa. Vahinkoihin pitäisi pystyä puuttumaan metsästyksen keinoin tehokkaammin, toteaa Leskinen.
Leskinen ei ymmärrä, miksi valkohäntäpeuran metsästyksestä on tehty niin työlästä ja vaikeaa sekä riistahallinnon, metsästäjien että maanomistajien näkökulmasta.
– Hyvä esimerkki järjestelmän jäykkyydestä on se, että vain 30 metrin päässä laajemmasta lupa-alueestamme oleva noin 400 hehtaarin alue ei täytä 500 hehtaarin yhtenäisen metsästysalueen määritelmää ja sinne ei myönnetty yhtään pyyntilupaa, vaikka peltojen vahingotkin ovat siellä suurimmat. Eihän tässä ole mitään järkeä.
Fredriksson huomauttaa, ettei ”peuran turvalliseen kyttäysmetsästykseen tarvita 500 hehtaarin yhtenäistä maa-alaa.”
– Tämän säännöksen takia tälle alueelle voimme hakea vain poikkeuslupia. Muutamaa vuotta aiemmin poikkeuslupia sai kuitenkin käyttää vain, jos pelto oli aidattu. Se on ihan hullua.
Leskinen muistuttaa valkohäntäpeuran olevan vieraslaji.
– Jos kanta on ylisuuri ja alkaa tehdä vahinkoja kotoperäiselle luonnolle, voi vastaan tulla sellainenkin päätös, että valkohäntäpeura määritellään haitalliseksi vieraslajiksi, jolloin koko kanta pyritään hävittämään, sanoo Leskinen ja lisää:
– Peuran hävittäminen ei tietenkään ole MTK:n tavoite, vaan tavoitteena on asiallinen kannanhallinta ja kohtuus eläinmäärissä.