Näissä kaupungeissa on opiskelijalle paras asuntotilanne

Pulaa pienistä vuokra-asunnoista on esimerkiksi Vaasassa, Joensuussa ja Lappeenrannassa.
opiskelijat kerrostalo
Opiskelijat etsivät pieniä, edullisia vuokra-asuntoja. Kerrostalo Oulun keskustassa kesäkuussa. LEHTIKUVA / TIMO JAAKONAHO
opiskelijat kerrostalo
Opiskelijat etsivät pieniä, edullisia vuokra-asuntoja. Kerrostalo Oulun keskustassa kesäkuussa. LEHTIKUVA / TIMO JAAKONAHO

Korkeakouluopintonsa aloittaa elokuussa noin 56 000 opiskelijaa. Korkeakoulujen opiskelijoista noin puolet asuu vapaan markkinan kodeissa, ja yksinasuminen on sekä uusien että jatkavien opiskelijoiden suosima asumismuoto.

Oikotien mukaan opiskelijoiden asuntotilanne näyttää haastavalta. Osassa suosituimmista opiskelukaupungeista on pulaa opiskelijoille sopivista asunnoista.

Vapailla markkinoilla asuntotilanteet eroavat tällä hetkellä merkittävästi kaupunkien välillä. Suosituimmista korkeakoulukaupungeista Turussa ja Jyväskylässä on nyt kaupunkien kokoon nähden eniten vapaana vuokrayksiöitä.

– Turussa ja Jyväskylässä näkyy vahva profiili opiskelukaupunkeina. Kummassakin on runsaasti pieniä asuntoja. Siksi niitä on myös hyvin vapaina vuokraajille, Oikotien johtaja Tiina Aalto-Fischer sanoo tiedotteessa.

– Korkeakouluopintonsa aloittaa elokuussa noin 56 000 opiskelijaa. Heistä suuri osa tarvitsee uuden kodin muuttaessaan ennen lukuvuoden alkua. Esimerkiksi Tampereen, Turun ja Oulun yliopistojen uusista opiskelijoista selkeä valtaosa on viime vuosina tullut muilta paikkakunnilta, Aalto-Fischer kertoo.

– Suurimmissa kaupungeissa Helsingissä ja Espoossa asuntotilanne näyttää opiskelijoiden kannalta siedettävältä. Joskin niissä vuokrataso on keskimäärin selkeästi korkeampi kuin muualla, Aalto-Fischer kommentoi.

Pienten asuntojen tarjonnan kireys konkretisoituu suhteuttamalla Oikotiellä vuokrattavissa olevien yksiöiden määriä korkeakoulujen aloituspaikkojen määriin kaupunkikohtaisesti. Tilanne on vaikein Vaasassa ja Joensuussa.

Poimintoja videosisällöistämme

– Opiskelijoille yleisesti sopivimmista vuokra-asunnoista on pulaa ainakin Vaasassa, Joensuussa, Lappeenrannassa ja Rovaniemellä, Aalto-Fischer toteaa.

– Viime vuosina Suomessa vähentynyt asuinrakentaminen ei ole pysynyt korkeakouluopiskelijoiden määrän kasvamisen vauhdissa. Lisäksi tukileikkaukset ovat heikentäneet opiskelijoiden maksukykyä.

Vaasassa yliopisto joutui asuntopulan vuoksi viime vuonna pienentämään sisäänottomääräänsä. Muualla työläs asuntotilanne voi näkyä esimerkiksi saapuvien vaihto-opiskelijoiden määrässä.

– Asumisen näkökulmasta opiskelijat ovat suuri ja spesiaali joukko. He kaipaavat lähinnä edullisia pieniä vuokra-asuntoja. Kun tarve on selväpiirteinen ja tarvitsijoiden joukko laaja, tarjonta käy herkästi niukaksi. Vaikka heille on paljon vapaan markkinan ulkopuolisiakin koteja, eli opiskelija-asuntoja, Aalto-Fischer sanoo.

Opiskelijoiden taloudellinen liikkumavara on kaventunut, kun asumisen tuki on muuttunut ja monilla pienentynyt. Asumistukeen tehdyt leikkaukset ovat kasvattaneet kohtuuhintaisten pienten asuntojen kysyntää.

– Suhdeluvut vapaan markkinan pienten vuokra-asuntojen ja korkeakoulujen aloituspaikkojen välillä osoittavat, että opiskelijat ovat Suomessa käytännössä riippuvaisia vapaan markkinan ulkopuolisista kodeista. Usealla korkeakoulupaikkakunnalla toimii sellaisia tarjoava säätiö, Aalto-Fischer sanoo.

Oikotiellä tarjolla olevien vuokrayksiöiden määrä suhteessa korkeakoulujen aloituspaikkoihin:

Helsinki 0,16
Espoo 0,26
Vantaa 0,69
Tampere 0,09
Oulu 0,11
Turku 0,14
Jyväskylä 0,12
Kuopio 0,11
Lahti 0,25
Lappeenranta 0,12
Pori 0,11
Vaasa 0,02
Rovaniemi 0,06
Joensuu 0,05

Ennakointi on paras tapa ehkäistä vahinkojen syntymistä.
Päiväsaikaan verhot ja sälekaihtimet kannattaa pitää kiinni.
25 vuotta täyttäneet työttömät työnhakijat voivat jatkossa opiskella rajoituksetta avoimia korkeakouluopintoja.
Mainos