Tekoäly voi pian tehdä ostoksia puolestasi verkossa

Verkosta ostaminen voi tekoälyagenttien myötä muuttua entistä automaattisemmaksi.
Paketteja Postin logistiikkakeskuksella Vantaalla 11. kesäkuuta 2026. LEHTIKUVA / VILJA SIRVIÖ
Paketteja Postin logistiikkakeskuksella Vantaalla 11. kesäkuuta 2026. LEHTIKUVA / VILJA SIRVIÖ

Euroopassa on toteutettu ensimmäistä kertaa testiympäristön ulkopuolella maksutapahtuma, jossa itsenäinen tekoälyagentti teki ostoksia verkkokaupassa ihmisen puolesta.

Nyt tekoälyagentit voivat asioida suoraan kauppiaiden kanssa kortinhaltijan antamien ohjeiden mukaisesti.

Visa kertoo asiasta tiedotteessa.

Toteutuneissa tekoälyn tekemissä maksutapahtumissa tekoälyagentit ovat selanneet ja valinneet tuotteita sekä kulkeneet ostoprosessin läpi toimien kuluttajan asettamien reunaehtojen puitteissa.

– Näemme nyt tekoälyagenttien tekevän ostoksia ihmisten puolesta suoraan itsenäisiltä kauppiailta, Visan Pohjoismaiden ja Baltian tuotejohtaja Helene Bredesen sanoo tiedotteessa.

Poimintoja videosisällöistämme

Visan mukaan yhtiön järjestelmä yhdistää pankit, kauppiaat ja tekoälyjärjestelmät eurooppalaisten säädösten mukaisesti.

Suomesta mukana uudessa järjestelmässä ovat esimerkiksi OP Ryhmä ja Nordea.

Verkon kauppiaiden osallistumisen mahdollistaa viitekehys, joka auttaa kauppiaita tunnistamaan ja toimimaan todennettujen agenttien kanssa eri alustoilla.

Liikkeeseenlaskijapankeille osallistumisen mahdollistavat Visa Payment Passkeys -pääsyavaimet, jotka tarjoavat luotettavan ja säännöstenmukaisen tavan todentaa tekoälyagenttien kuluttajien puolesta tekemät maksutapahtumat.

Siten jokainen tapahtuma valtuutettu ja yhdistetty suoraan käyttäjään ja käyttäjän antamiin ohjeisiin. Näin varmistetaan, että kuluttaja säilyttää täyden hallinnan siitä, milloin ja miten maksuja tehdään.

Visa uskoo, että kun agenttikaupankäynti saatiin toimimaan reaaliaikaisessa ympäristössä, voi toiminta alkaa skaalautua ja laajentua eri toimialoille sekä markkinoille Euroopassa.

Raportti sai Grokilta ja Claudelta positiivisen arvion.
Tutkimuksessa tarkasteltiin lähes 22 000:ta yhdysvaltalaista yritystä.
Tuoreen raportin mukaan Suomen on varauduttava myös tekoälyn tuomiin turvallisuusuhkiin.
Mainos